Psykiatrinen tutkimus lääkärin psyykkisestä tilasta oli alkanut. Pimeän sairaalan käytävät kätkivät sisäänsä pelon ja epätoivon, ja huoneet, joissa potilaat viettivät päiviään, tuntuivat olevan sidottuja synkkiin salaisuuksiin. Lääkärin, joka oli aiemmin saanut kunnioitusta työssään, oli nyt kytkettynä valkoiseen sänkyyn, jossa hänen mielensä myllersi kuin myrskyisä meri.
Poliisi oli tuonut hänet tänne, epäilyksien varjossa. Hänen käytöksensä oli ollut outoa, ja hänen asiantuntemuksensa oli herättänyt enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Psykiatrinen arviointi oli elintärkeää; sen avulla yritettäisiin selvittää, oliko hänellä mielenterveydellisiä ongelmia, jotka voisivat vaikuttaa hänen kykyynsä ymmärtää tekojensa seurauksia. ”Deal with it,” hän oli mumissut itsekseen, kun hänen ympärillään liikkui hoitajia, jotka tarkkailivat häntä kuin saalistajia.
Testit olivat alkamassa, ja psykologi, joka oli tullut arvioimaan häntä, katsoi häntä terävästi. Lääkärin silmissä oli kuitenkin jotain, joka kertoi syvästä tuskasta ja hämmennyksestä. Hän muisti hetkiä, jolloin oli ollut varma itsestään, mutta nyt kaikki näytti olevan hämärän peitossa. Hänelle kerrottiin, että kaikki tämä oli välttämätöntä, mutta hän tunsi, kuinka epätoivo kasvoi hänen sisällään.
Kun päivät vierivät, hänen mielenlaatunsa heikkeni. Hän oli eristyksissä, ja jokainen arviointi tuntui vievän hänet syvemmälle kuiluun. Hänen ajatuksensa kiersivät kehää, ja hänestä tuntui, että hän oli kuin varjo entisestä itsestään. ”Deal with it,” hän toisti, mutta sanat tuntuivat tyhjiltä, eivätkä ne tuoneet lohtua.
Viimein arvioinnin tulokset paljastettiin. Psykiatriset asiantuntijat olivat yksimielisiä: hänessä oli vakavia häiriöitä, jotka vaikuttivat hänen kykyynsä osallistua oikeudellisiin menettelyihin. Se merkitsi, että hänet voitaisiin julistaa syyttömäksi mielenterveydellisten syiden vuoksi. Mutta se ei muuttanut hänen kohtaloaan; hän oli edelleen vankina omassa mielessään, joka oli täynnä pelkoa ja epätoivoa.
Huoneessa, jossa hän nyt istui, ei ollut ulospääsyä. Seinät tuntuivat lähestyvän, ja hänen sydämensä hakkasi yhä kiivaammin. Tietoisuus siitä, että hänen elämänsä oli kääntynyt pysyvästi synkkään suuntaan, sai hänet vaipumaan syvään epätoivoon. Lopulta hän ymmärsi, että vaikka hän saisi lääkärin arvonsa takaisin, hänen sisäinen tuskansa ei koskaan väistyisi.
Tämä on fiktiivinen tarina, jolla ei ole perusteita todellisuudessa.