Oli synkkä ja myrskyinen yö, kun poliisi pidätti epäilyttävän lääkärin. Hänen nimensä oli Dr. Lauri Virtanen, ja hänen maineensa oli varjostettu salaisuuksista, jotka saivat jopa kokeneimmat tutkijat epäröimään. Nyt hän makasi psykiatrisen sairaalan kylmässä huoneessa, vain valot vilkkuen ikkunan takana, kun hänelle tehtiin psykiatrista arviointia.
Asiantuntijat, jotka olivat vastuussa hänen arvioimisestaan, kävivät läpi lääkärin muistoja ja käytöstä. Heidän tehtävänään oli selvittää, oliko hänellä mielenterveyshäiriö, joka voisi vaikuttaa hänen oikeudelliseen vastuuseensa. Tämä prosessi oli täynnä tuskaa ja epätoivoa, ja jokainen kysymys tuntui vievän hänet syvemmälle omaan pimeyteensä. ”Deal with it,” hän kuiskasi itselleen, kun hänen mielessään pyörivät varjot hänen menneisyydestään.
Erityiset testit ja psykologiset arvioinnit seurasivat toisiaan. Lauri tunsi, kuinka hänen mielensä alkoi murentua, ja hänen sisällään kasvoi surumielinen tunne, jonka hän oli yrittänyt kätkeä. Hän muisteli vanhaa kirjaa, jonka oli löytänyt opiskeluaikanaan, ja sen ikivanhaa salaisuutta, mikä oli muuttanut hänen elämänsä lopullisesti. Kirja oli täynnä tietoa, joka oli liian vaarallista, liian houkuttelevaa, ja se oli vienyt hänet tielle, jolta ei ollut paluuta.
Kun arviointi eteni, Laurin käyttäytyminen kävi yhä omituisemmaksi. Hänen silmänsä heijastivat syvää epätoivoa, ja hänen äänensä oli lähes kuiskaus, kun hän puhui menneisyydestään. Kukaan ei voinut ymmärtää, kuinka syvälle hänen mielensä oli vajonnut. Hänen elämänsä oli kuin ikivanha kirja, jonka sivut olivat repaleisia ja täynnä synkkiä salaisuuksia. Jokainen sana, jonka hän lausui, tuntui vain syventävän hänen kohtaloaan.
Psykiatrit katsoivat toisiaan huolestuneina. He tiesivät, että Laurin tilanne oli toivoton. Hän oli menettänyt otteensa todellisuudesta, ja hänen henkinen tila oli surullinen muistutus siitä, kuinka helposti ihmisen sielu voi hajoavasta maailmasta. Huoneessa leijui painostava hiljaisuus, ja jokainen hetki tuntui ikuisuudelta.
Lopulta, kun arviointi oli päättynyt, he antoivat Laurille tuomionsa. ”Hänen mielensä on liian hauras. Hän ei kykene vastaamaan teoistaan.” Tämä lausunto kaikuisi hänen elämässään kuin tuomio, josta ei ollut pelastusta. Kaikki toivo oli kadonnut, ja hän oli jäänyt yksin pimeyteen, josta ei löytynyt pakotietä.
Ja niin, Lauri Virtanen, kerran arvostettu lääkäri, oli tuomittu elämään ikuisessa epätoivossa, jossa hänen salaisuutensa painoivat häntä alas kuin raskas kivi. Hän katsoi ikkunasta ulos myrskyn raivotessa ja ymmärsi, että kaiken kauneuden ja valon lisäksi maailmassa oli myös syvää, pysyvää synkkyyttä.
”Salaperäinen kirja ja sen ikivanha salaisuus.”
Tämä on fiktiivinen tarina, jolla ei ole perusteita todellisuudessa.