**Salaperäinen metsä ja kadonnut aarre**
Kaukana kaupungin hälinästä, pimeä ja salaperäinen metsä levittäytyi kuin unohdettu unelma. Sen syvyyksissä piilotteli tarinoita menneistä ajoista, kätkettyjä aarteita ja synkkiä salaisuuksia. Eräänä päivänä, kun sumu peitti maan ja tähdet näyttivät olevan poissa, poliisi pidätti lääkärin, joka oli saanut huonoa mainetta kaupungin kaduilla. Hänet vietiin mielisairaalaan, jossa hänen mielenterveyttään arvioitiin.
Mielisairaalassa lääkäri istui kylmässä huoneessa, seinät tuntuivat sulkeutuvan hänen ympärilleen. Hänelle kerrottiin, että arvioinnin tarkoituksena oli selvittää, kärsikö hän mielenterveysongelmista, jotka voisivat vaikuttaa hänen vastuullisuuteensa. Psykologit ja lääkärityöryhmät tarkkailivat häntä, kirjasivat muistiin jokaisen hänen liikkeensä ja sanansa. ”Deal with it,” hän ajatteli, yrittäen piilottaa pelkonsa ja epätoivonsa. Mutta kun yön pimeys syveni, hänen mielensä alkoi rakoilla.
Metsä, jota lääkäri oli aina pelännyt, alkoi tuntua yhä todellisemmalta. Hän kuuli kuiskauksia puista, ja varjot näyttivät tanssivan hänen silmiensä edessä. Aivan kuin kadonnut aarre, joka oli hänen mielessään, oli löydettävissä vain synkän metsän syvyyksistä. Hänelle jäi vain yksi kysymys: oliko hän itse se aarre, jonka hän oli kadottanut?
Psykologit, joiden oli tarkoitus auttaa häntä, alkoivat nähdä epätoivon hänen silmissään. He ymmärsivät, että hänen mielensä oli kuin metsä, täynnä piilopaikkoja ja vaaroja, ja että hän oli eksynyt omiin ajatuksiinsa. Kaikki yritykset palauttaa häntä todellisuuteen tuntuivat turhilta, ja lopulta hekin väsähtivät. ”Deal with it,” kuiskasi yksi heistä, mutta se ei ollut enää ohje, vaan vain tyhjää ääntä pimeydessä.
Kun päivät muuttuivat viikoiksi, ja viikot kuukausiksi, lääkärin tila vain paheni. Hänen sisällään oleva ahdistus kasvoi kuin metsä, joka kasvaa yhä tiheämmäksi. Hän ei enää muistanut, miltä tuntui olla vapaa. Ainoastaan häilyvä toivo kadonneesta aarteesta, josta hän oli unelmoinut, jäi jäljelle. Mutta nyt sekin oli vain haave, joka leijui kaukana, aivan kuten tähdet, jotka olivat kadonneet yötaivaalta.
Lopulta, kun arviointi päättyi, ja päätös oli tehty, lääkäri vietiin takaisin pimeyteen, josta hän ei koskaan pääsisi pakoon. Hän oli jäänyt ikuisesti kiinni metsän varjoihin, ilman mahdollisuutta löytää itsensä uudelleen. Hänen tarinansa päättyi synkkään epätoivoon, ja metsän salaisuudet jäivät ikuisesti ratkaisemattomiksi.
Tämä on fiktiivinen tarina, jolla ei ole perusteita todellisuudessa.