Kaupungin hiljaisimmassa nurkassa, hämärässä huoneessa, istui tohtori, jonka elämä oli kääntynyt synkkään suuntaan. Hänet oli pidätetty epäiltynä rikoksista, jotka järkyttivät koko yhteisöä. Nyt hän oli suljettu psykiatrisen sairaalan seinien sisälle, missä lääketieteen ammattilaiset arvioivat hänen mieltään. Heidän tehtävänään oli selvittää, oliko tohtori sairas, ja voisiko hänen mielentilansa vaikuttaa hänen vastuuseensa oikeudessa. Pimeät ajatukset ja muistikuvat pyörivät hänen mielessään kuin varjot, jotka eivät koskaan häipyneet.
Käytävältä kuului vaimeita ääniä, ja tohtorin mieli vaelteli menneisyyteen. Hän muisti tarinat kadonneista aarteista, jotka olivat piilossa muinaisissa legendoissa. Ne olivat tarinoita sankareista, jotka voittivat vaikeudet, mutta nyt hän oli pelkkä varjo entisestään. Hänen sydämensä painoi, ja jokainen päivä sairaalassa tuntui ikuisuudelta. ”Deal with it,” hän kuiskasi itselleen, mutta sanat tuntuivat tyhjiltä. Hän oli menettänyt otteensa maailmasta, ja toivo oli vain kaukainen muisto.
Psykologiset testit ja havainnot vain syvensivät hänen epätoivoaan. Huoneen neljä seinää tuntuivat sulkeutuvan yhä tiukemmin, ja jokainen kysymys, johon hän joutui vastaamaan, tuntui repivän häntä entisestään. Hän ei ollut enää sankari, vaan pelkkä epäilty, joka taisteli oman mielensä vankeudessa. Kun lääkäreiden katseet kohtasivat hänen omansa, hän tunsi itsensä entistäkin yksinäisemmäksi.
Aika kului, mutta toivoa ei ollut. Tohtori ymmärsi, ettei hän koskaan pääsisi pakoon menneisyytensä varjoista. Kaikki hänen yrityksensä löytää rauha tai ymmärrys olivat tuomittuja epäonnistumaan. Hän oli menettänyt kaiken, mitä hän kerran oli rakastanut. Ja niin hän istui, kadonneen aarteen ja muinaisten legendojen keskellä, mutta ilman mahdollisuutta löytää itsensä uudelleen.
Kanssaihmisten hylkäämät ja omien ajatustensa kahlehtimat, he olivat kaikki vain muistoja, jotka hälvenivät savuna ilmaan. Elämä jatkui, mutta tohtorin maailma oli jäänyt ikuisesti pimeään. Hän ei ollut sankari, vaan tarinan loppu, joka ei koskaan saanut uutta alkua. Kyyneleet valuivat hänen kasvoiltaan, ja hän ymmärsi, ettei hänellä ollut enää mitään.
Tämä on fiktiivinen tarina, jolla ei ole todellisuuspohjaa.