Vangitun lääkärin mielen terveydentilan tarkastelu
Poliisi pidätti lääkärin, jonka epäiltiin syyllistyneen järkyttäviin rikoksiin. Nyt hän makasi kylmässä huoneessa psykiatrisessa sairaalassa, jossa hänen mieltään arvioitiin. Tämän arvioinnin tarkoituksena oli selvittää, oliko hänellä mielenterveysongelmia, jotka voisivat vaikuttaa hänen oikeudelliseen vastuuseensa tai kykyynsä osallistua oikeudenkäynteihin. Kylmät valot ja seinät, jotka tuntuivat puristavan häntä, olivat ainoat todistajat hänen tuskalleen.
Arviointia suorittavat ammattilaiset, jotka tarkkailivat hänen käyttäytymistään ja suorittivat erilaisia psykologisia testejä. Heidän katseensa olivat kuin teräviä veitsiä, jotka viilsivät hänen sieluunsa, paljastaen kaiken sen pimeyden, jota hän oli yrittänyt kätkeä. ”Deal with it,” hän kuiskasi itselleen, kuin yrittäen löytää voimaa kestää tilannettaan, mutta sanat eivät tuoneet lohtua. Ne vain kaikuivat seiniltä, muistuttaen häntä hänen epätoivostaan.
Päivät muuttuivat öiksi, ja aika menetti merkityksensä. Jatkuva arviointi ja tunteet, jotka vyöryivät häntä kohti kuin mustat aallot, saivat hänet tuntemaan itsensä yhä enemmän eristyksiin. Lääkärin asema, hänen aiemmat saavutuksensa ja kunniansa näyttivät nyt naurettavilta. Hän oli vain pelkkä varjo entisestään, kadonnut ihmisenä.
Kun viimein tuli aika tehdä päätöksiä, psykiatrit julkaisivat raporttinsa. He eivät vain löytäneet merkkejä mielenterveysongelmista; he löysivät myös syvää henkistä tuhoa, joka oli jäänyt piiloon kaikkien muiden silmiltä. Lääkärin kyky ymmärtää todellisuutta oli heikentynyt, ja hänen suhteensa itseen oli murtunut. ”Deal with it,” hän ajatteli jälleen, mutta nyt se kuulosti vain tyhjältä jäänteeltä entisestä toivosta.
Epätoivoinen tilanne ei muuttunut. Lääkärin tulevaisuus oli tuhoutunut, eikä pelastusta ollut näkyvissä. Hän oli jäänyt vangiksi omaan mieleensä, jossa häntä ahdisti jatkuva epäily ja häpeä. Kun hän katsoi peiliin, hän ei nähnyt enää itseään, vaan vain häilyvän hahmon, joka oli menettänyt kaiken.
Kukaan ei voinut enää auttaa häntä. Hän oli ansassa, ja jokainen päivä oli vain muistutus siitä, kuinka syvälle hän oli vajonnut. Tässä maailmassa ei ollut pelastusta, ei toivoa, vain pysyvää epätoivoa, joka leijui hänen ympärillään kuin synkkä varjo.
Tämä on fiktiivinen tarina, jolla ei ole perustaa todellisuudessa.