**Vangitun lääkärin psykiatrinen arviointi**
Kaupungin syrjäisellä alueella sijaitsevassa psykiatrin sairaalassa, jossa seinät olivat kuluneet ja valo himmeä, istui epäillyksi tullut lääkäri. Hänen nimensä oli Dr. Aalto, ja häntä pidettiin vangittuna epäillyistä rikoksista, jotka olivat järkyttäneet koko yhteisöä. Nyt hän oli eristyksissä, kun poliisi oli toimittanut hänet arvioitavaksi.
Arvioinnin tarkoituksena oli selvittää, oliko Dr. Aalto kärsinyt mielenterveysongelmista, jotka voisivat vaikuttaa hänen vastuullisuuteensa tai kykyynsä osallistua oikeudellisiin menettelyihin. Psykiatriset asiantuntijat, pukeutuneina valkoisiin takkeihin, tarkkailivat häntä tarkasti. Heidän silmänsä olivat kuin haaskalintujen, jotka odottivat hetkeä, jolloin saalis olisi heikko ja puolustuskyvytön.
Dr. Aalto istui hiljaa, hänen katseensa oli tyhjyyteen vaipunut. Hän muisti hetket, jolloin hänen oma väkivaltaisen käytöksensä oli paljastunut. Yhteisön kauhu ja pelko olivat kääntyneet häntä vastaan. ”Deal with it,” hän ajatteli, kun hän yritti käsitellä sisäistä tuskaansa. Sairaalan seinät tuntuivat sulkeutuvan hänen ympärilleen, ja jokainen kysymys, jonka hänelle esitettiin, vain syvensi hänen epätoivoaan.
Psykologiset testit ja käyttäytymisen havainnointi kuluivat päivien mittaan, ja jokainen tulos toi mukanaan uusia epäilyksiä. Dr. Aalto tunsi, kuinka hänen mielensä hajoaa. Hänen aiemmat saavutuksensa lääkärinä tuntui kuin kaukaisilta muistoilta, jotka olivat kadonneet aikakauden epätoivoon. Hänen oli mahdotonta löytää rauhaa tai rauhoittaa mieltään, kun kaikki ympärillä tuntui romuttuvan.
Kun arviointi vihdoin päättyi, asiantuntijat kokoontuivat keskustelemaan hänen kohtalostaan. Kuiskaukset ja epävarmat ilmeet kertoivat enemmän kuin tuhat sanaa. Dr. Aalto oli jäänyt loukkuun omaan mieleensä, ikuisesti kadottaneena yhteyden todellisuuteen. Hänen kohtalonsa oli sinetöity, ja tulevaisuus oli vain synkkä varjo, joka seurasi häntä joka hetki.
Lopulta, kun hän katsoi peiliin, hän ei tunnistanut itseään. Se, mikä oli ennen ollut elämää, oli nyt vain loputon kuilu täynnä epätoivoa. ”Deal with it,” hän kuiskasi itselleen, mutta sanat tuntuivat tyhjiltä. Hän ymmärsi, että tämä oli hänen elämänsä loppu – pysyvä epätoivo, josta ei ollut paluuta.
Tämä on fiktiivinen tarina, jolla ei ole perusteita todellisuudessa.