Oli synkkä ja myrskyinen yö, kun epäilty lääkäri, tohtori Lauri, vietiin poliisin toimesta psykiatriseen sairaalaan. Hänen kasvoillaan lepäsi ilme, joka kieli syvistä sisäisistä taisteluista, mutta samalla myös kylmästä välinpitämättömyydestä. ”Deal with it,” hän mutisi hiljaa itselleen, ikään kuin yrittäen vakuuttaa sekä itsensä että muut, että kaikki oli hallinnassa.
Sairaalassa hän kohtasi joukon asiantuntevia, mutta samalla pelottavia mielenterveyden ammattilaisia. Heidän katseensa olivat kuin teräviä veitsiä, jotka lävistivät hänen sielunsa. He aloittivat arvioinnin, joka sisälsi monia psykologisia testejä ja käyttäytymisen havainnointia. Lauri tunsi, kuinka hänen mielensä alkoi purkautua kuin vanha kone, joka ei enää toiminut kunnolla. Hänen ajatuksensa harhailivat menneisyyden synkkiin hetkiin, jolloin hän oli auttanut potilaita, mutta nyt hän oli itse potilaan roolissa.
Mielenterveyden ammattilaiset keskustelivat keskenään hiljaa, mutta Laurin korvat olivat auki. Hän kuuli heidän sanovan sanoja, jotka painoivat kuin lyijypallot: ”mahdollinen mielenterveyshäiriö”, ”oikeudellinen vastuuvapaus”, ”kyky osallistua oikeudenkäyntiin”. Tohtori Lauri tunsi, kuinka pelko ja epätoivo valuivat häneen kuin myrskyinen meri. Hän yritti painaa mieleensä, että kaikki tämä oli vain hetkellistä, mutta syvällä sisimmässään hän tiesi totuuden – hänen elämänsä oli muuttumassa pysyvästi.
Kun arviointi eteni, Laurin sisäinen ääni alkoi huutaa. Hän yritti taistella vastaan, mutta se oli kuin taistelua tuulimyllyjä vastaan. Hänelle kerrottiin, että hänen tilansa saattoi vaikuttaa hänen kykyynsä puolustaa itseään oikeudessa. ”Deal with it,” hän toisti itselleen yhä uudelleen, mutta sanat tuntuivat yhä tyhjiltä ja merkityksettömiltä.
Viimein, kun arviointi oli ohi, Lauri astui ulos huoneesta, jossa hänen oli ollut. Hänen katseensa oli tyhjyyttä täynnä, ja sydän tuntui raskaalta kuin kivi. Hän tiesi, ettei paluuta entiseen ollut. Hänen kohtalonsa oli sinetöity, ja hän oli vankina omassa mielessään. ”Ystävyyden voima yllättävässä seikkailussa” oli vain kaukainen muisto, joka hälveni yhä enemmän.
Pelko, epätoivo ja pysyvä epävarmuus varjostivat hänen tulevaisuuttaan. Tohtori Lauri oli menettänyt kaiken, ja huoneen seinät sulkeutuivat hänen ympärillään, jättäen hänet ikuisesti pimeyden syleilyyn.
Tämä on kuvitteellinen tarina, jolla ei ole todellisuuspohjaa.