Kadonnut avain ja salainen puutarha seikkailu
Kylmä tuuli puhalsi sairaalan käytävillä, kun tohtori Rautio istui eristyksissä, valkoisessa huoneessa, joka tuntui enemmän vankilalta kuin mielisairaalalta. Hän oli ollut pidätettynä useita viikkoja, ja nyt häntä arvioitiin psykiatrisesti. Kädet sidottuina, hänen ajatuksensa kulkivat kuin varjot sokkeloisessa puutarhassa, joka oli täynnä kadonneita avaimia ja salaisuuksia.
Tohtori Rautio oli tunnettu alallaan, mutta hänen elämänsä oli kääntynyt ylösalaisin. Poliisiviranomaiset olivat löytäneet häntä epäillyn rikoksen vuoksi, ja pian huhut alkoivat levitä. ”Hän on hullu,” jotkut sanoivat. ”Hän ei ollut koskaan kunnossa,” toiset kuiskivat. Psykiatriset asiantuntijat tulivat ja menivät, mutta kukaan ei saanut häntä puhumaan. Hän vain istui, katsoi ikkunaansa ja ajatteli kadonnutta avaintaan, joka voisi avata salaisen puutarhan, joka oli hänen mielensä syvyyksissä.
Päivien kuluessa hänen mielensä alkoi hajoilla. Psykologiset testit ja käyttäytymisen havainnointi tuntuivat kuin vankilan rautaketjuilta. ”Deal with it,” hän mutisi itselleen, kun hänen ajatuksensa kääntyivät yhä syvemmälle epätoivoon. Mikään ei tuntunut enää merkitykselliseltä, eikä mikään avain tuntunut avautuvan. Hänen kasvonsa peilissä olivat vain haamu, joka muistutti entisestä tohtorista, ennen kuin kaikki muuttui.
Lopulta, kun arviointi oli ohi, lääkärit saapuivat hänen luokseen. Heidän ilmeensä olivat vakavat, ja sanat, joita he käyttivät, olivat kuin raskaat kivet, jotka pudottivat hänet syvemmälle kuiluun. ”Et voi osallistua oikeudenkäyntiin,” he sanoivat. ”Sinun mielesi ei ole enää omasi.”
Tohtori Rautio ymmärsi, että hänen elämänsä oli mennyt. Salainen puutarha, joka oli kerran täynnä toivoa ja mahdollisuuksia, oli nyt vain hämärä muisto. Hän ei koskaan löytäisi kadonnutta avaintaan, eikä hän enää voisi paeta mielensä synkkiä sokkeloita. Hänen tulevaisuutensa oli yhtä synkkä kuin tämä valkoinen huone, ja hän tunsi, kuinka epätoivo puristi häntä yhä tiukemmin.
Ja niin, tohtorin tarina päättyi lopulliseen epätoivoon, jättäen vain varjon, joka vaelsi ikuisesti häilyvissä muistoissa.
Tämä on fiktiivinen tarina, jolla ei ole perustaa todellisuudessa.