Kaupunkiseikkailu vanhan salaisuuden jäljillä alkoi synkässä kaupunginosassa, jossa varjot näyttivät pidempään kuin valot. Poliisi oli pidättänyt lääkärin, joka oli kerran ollut arvostettu, mutta nyt hänet oli viety psykiatriseen sairaalaan arvioitavaksi. Tämä oli vain yksi askel pitkässä ja tuskallisessa prosessissa, jossa hänen mielenterveyttään tutkittiin syvällisesti.
Lääkärin huoneessa tuoksui antiseptinen puhtaus, mutta se ei peittänyt surumielisyyden ilmapiiriä. Psykiatrit, pukeutuneina valkoisiin takkeihin, tarkkailivat häntä kuin petoeläintä häkissä. Heidän silmänsä olivat kylmät ja arvioivat, yrittäen löytää vastauksia, joita ei ehkä koskaan löytyisi. Lääkärin mieli oli kuin myrskyn keskellä, täynnä kaaosta ja muistoja, jotka olivat liian raskaita kantaa.
Hän muisti hetket, jolloin hän oli auttanut potilaita, mutta nykyään nuo muistot olivat vain haamuja, jotka kummittelivat hänen mielessään. ”Deal with it,” hän kuiskasi itselleen, mutta sanat tuntuivat tyhjiltä. Mikä oli se todellisuus, jonka kanssa hänen oli nyt elettävä? Hänen oli kohdattava syytökset ja arvioitava, oliko hänen mielenterveytensä niin järkkynyt, että se voisi vaikuttaa hänen vastuuseensa teoistaan.
Arviointiprosessi eteni hitaasti. Psykologiset testit, keskustelut ja tarkat havainnot muodostivat synkän mosaiikin hänen psyykestään. Lääkärin käytös oli erikoista; joskus hän vaikutti olevan täysin läsnä, mutta hetkeä myöhemmin hänen katseensa harhaili kaukaisille muistoille, kuin hän olisi ollut vankina omassa mielessään.
Kaupungin kadut, joissa hän kerran oli kävellyt ylpeänä, olivat nyt vain muistutus menneistä ajoista, jolloin elämä oli tuntunut merkitykselliseltä. Hänellä ei ollut enää voimaa taistella vastaan. ”Deal with it,” hän toisti hiljaa, mutta sanat eivät tuoneet rauhaa, vain lisää painolastia.
Kun arviointi viimein päättyi, tulokset olivat yhtä synkkiä kuin hänen mielentilansakin. Hänet todettiin kärsiväksi vakavasta mielenterveyden häiriöstä, mikä herätti kysymyksiä hänen kyvystään osallistua oikeudellisiin prosesseihin. Kaupunki jatkoi elämäänsä, mutta hän oli jäänyt vangiksi omaan synkkään todellisuuteensa.
Lopulta, kun verho hänen elämänsä näyttämöltä laskettiin, hän tunsi, ettei hän ollut koskaan vapaa. Kaupunkiseikkailu vanhan salaisuuden jäljillä oli päättynyt, mutta hänen tarinansa jatkui ikuisesti, kuin painajainen, josta ei ollut pakotietä.
Tämä on fiktio, jolla ei ole perustaa todellisuudessa.