Lääkärin mielentilatutkimus oikeudessa alkoi synkissä tunnelmissa. Poliisi oli pidättänyt epäillyn lääkärin, jonka epäiltiin syyllistyneen järkyttäviin rikoksiin. Nyt hän oli suljettu psykiatriseen sairaalaan, jossa hänen mieltään tutkittiin asiantuntevien ammattilaisten toimesta. Heidän tehtävänään oli selvittää, oliko epäillyllä jonkinlainen mielenterveyden häiriö, joka voisi vaikuttaa hänen oikeudelliseen vastuuseensa tai kykyynsä osallistua oikeudenkäynteihin.
Huoneessa, jossa tutkimukset käytiin, vallitsi kylmä hiljaisuus. Psykologit ja psykiatrit tarkkailivat häntä kuin petoa, joka oli jäänyt ansaan. ”Deal with it,” hän ajatteli, kun he kysyivät häneltä kysymyksiä, joihin hän ei voinut vastata. Hänen mielensä oli kuin labyrintti, täynnä pimeitä käytäviä ja epätoivoisia huutoja, joita kukaan muu ei kuullut.
Ajan kuluessa heidän tekemänsä testit ja arvioinnit paljastivat vain lisää kysymyksiä. Mikä oli totta ja mikä valetta? Olisiko hänen mielenterveytensä voinut olla syynä hänen tekoihinsa, vai oliko hän vain kylmäverinen rikollinen, joka oli onnistunut piilottamaan todellisen luonteensa? Jokainen päivä toi mukanaan uuden epätoivon kerroksen, ja hänen pelkonsa tulevaisuudesta kasvoi.
Kun lääkärit viimein saapuivat kertomaan tuloksista, huoneessa tuntui olevan painostava hiljaisuus. ”Olemme havainneet merkkejä vakavista mielenterveysongelmista,” yksi heistä sanoi. ”Mutta se ei poista vastuuta teoista.” Epäilty tiesi, että hänen kohtalonsa oli sinetöity. ”Deal with it,” hän kuiskasi itselleen, mutta sydämessään hän tiesi, että tämä oli vain alkusoittoa pysyvälle epätoivolle.
Oikeudenkäynnin lähestyessä hänen mielensä oli yhä yhä kuin musta aukko, joka imi kaiken valon ympäriltään. Hän ymmärsi, ettei ollut pakotietä, ei pelastusta. Hänen tulevaisuutensa oli yhtä synkkä kuin hänen menneisyytensä, ja tämä todellisuus painoi häntä kuin raskas kivi.
Tämä on fiktiivinen tarina, jolla ei ole perusteita todellisuudessa.