Lääkärin psykiatrinen arviointi rikosepäilyssä
Pimeässä huoneessa, jossa seinät tuntuivat sulkeutuvan, istui lääkäri, joka oli joutunut poliisin vangitsemaksi. Hänen nimensä oli Dr. Mikko Lahti, ja hänen hiljaisuutensa oli kammottava. Hän oli saanut käsiinsä asiakirjat, jotka kertoivat hänen kohtalostaan – oli aika arvioida hänen mielenterveytensä. Hänen silmänsä, jotka olivat ennen olleet täynnä elämää, näyttivät nyt vain tyhjiltä.
Poliisi oli pidättänyt hänet epäilyttävistä rikoksista: potilastensa hyväksikäytöstä ja jopa murhasta. Mutta ennen kuin häntä voitaisiin syyttää, oli hänen käytettävä aikansa psykiatrisessa sairaalassa, jossa ammattilaiset arvioisivat hänen mielentilaansa. Heidän oli selvitettävä, oliko hän sairas ja voisiko se vaikuttaa hänen vastuuseensa tai kykyynsä osallistua oikeudenkäyntiin.
Lääkärin huoneessa oli vain muutama kaluste, ja se tuntui olevan osa hänen omaa vankilaansa. Psykologiset testit, lääketieteelliset tutkimukset ja jatkuvat havainnot hänen käyttäytymisestään muodostivat loputtoman kierteen, josta ei ollut pakotietä. Mikko tunsi, kuinka hänen omat ajatuksensa alkoivat pyöriä hänen ympärillään kuin tuuli, joka ei koskaan rauhoittunut. ”Deal with it,” hän kuiskasi itselleen, vaikka tiesi, ettei hän voinut koskaan todella käsitellä sitä, mitä oli tehnyt.
Hänen ympärillään olevat ihmiset olivat vain varjoja, jotka tarkkailivat häntä. Heidän katseensa olivat täynnä epäluuloa ja kauhua, ja hän tunsi, että oli jäänyt yksin oman mielensä sokkeloon. Mikä olikaan se hetki, jolloin hän oli menettänyt otteensa? Mikä oli se käännekohta, jolloin hyvyys vaihtui pahuuteen, ja hänestä tuli peto, jota nyt tutkittiin?
Aika kului, ja Mikko tunsi, kuinka toivo alkoi hiipua. Hän ei ollut enää sama ihminen, joka kerran pelasti ihmishenkiä. Hän oli nyt vain rikollinen, joka oli jäänyt kiinni omista teoistaan, ja psykiatrinen arviointi ei tuonut hänelle rauhaa. Se oli vain muistutus siitä, kuinka syvälle hän oli vajonnut. Ja niin hän istui, tuijottaen tyhjyyteen, tietäen, että hänen elämänsä oli tuhoutunut pysyvästi.
Kahden maailman rajalla, jossa surumielisyys ja epätoivo kohtasivat, lääkäri ymmärsi, että hän ei koskaan pääsisi pakoon menneisyytensä varjoista. Hänen oli vain elettävä loppuelämänsä tässä ikuisessa epätoivossa, josta ei ollut paluuta.
Tämä on fiktiivinen tarina, jolla ei ole todellisuuspohjaa.