Lääkärin psykologinen arvio poliisin haltuunotossa
Pimeä ja kylmä huone oli täynnä hiljaisuutta, vain satunnainen askel tai kuiskaukset käytäviltä rikkoivat sen synkkyyden. Detektiivit olivat tuoneet lääkärin, joka oli aiemmin auttanut monia, mutta nyt hänen kohtalonaan oli olla uhri omien valintojensa seurauksena. Hänet oli pidätetty epäiltynä rikoksista, jotka järkyttivät jopa kaikkein karkeimpia mieliä.
Psykiatrinen sairaala oli paikka, jonne hänet oli viety arvioitavaksi. Lääkäreitä ja psykologeja pyöri hänen ympärillään kuin varjot, tutkien hänen mieltään, hänen menneisyyttään ja hänen tekojaan. “Deal with it,” hän ajatteli, kun he kysyivät häneltä kysymyksiä, jotka olivat yhtä tuskallisia kuin ne teot, joita hän oli tehnyt. Hänen silmänsä kertoivat tarinaa, joka oli täynnä epätoivoa.
Hänelle tehtiin erilaisia testejä, joissa mitattiin hänen kognitiivisia kykyjään ja tunteidensa hallintaa. Psykologiset arvioinnit, jotka olisivat voineet paljastaa hänen sisäisen kamppailunsa, tuntuivat vain lisäävän hänen ahdistustaan. Huoneessa oli kylmää ja desinfioitua ilmaa, joka tuntui imevän elämän pois hänestä.
Käytävän päässä joku kuiskasi: “Voinko uskoa, että tämä on totta?” Hänen mielessään kaikuivat vain synkät ajatukset. Hän tunsi itsensä epätoivoiseksi, vangituksi omaan mieleensä, jossa kaikki hänen tekonsa palasivat häntä vainoamaan. Olisiko tämä nyt se hetki, jolloin hänet julistettaisiin mieleltään sairaaksi? Ja olisiko se ratkaisu, joka vapauttaisi hänet vastuusta?
Psykiatrinen arviointi jatkui, mutta hänen sydämensä oli jo menettänyt kaiken toivon. “Deal with it,” hän kuiskasi itselleen, mutta sanat tuntuivat vain vahvistavan hänen surkeaa tilannettaan. Hänen elämänsä oli nyt pelkkä varjo entisestä, ja toivo oli haihtunut kuin savukiehkura tuuleen.
Kun arviointi lopulta päättyi, päätös oli yhtä synkkä kuin kaikki, mikä oli tapahtunut. Hänet julistettiin syylliseksi, ja hänen mielentilansa todettiin olevan heikko, mutta ei niin heikko, että se vapauttaisi hänet vastuusta. Hänet vietiin takaisin kylmään selliin, josta ei ollut pääsyä. Huoneen ovi sulkeutui, ja hän kuuli avaimen kääntyvän lukossa.
Elämä oli ohi, eikä paluuta ollut. Jokainen hetki oli vain jatkuvaa kärsimystä, jossa toivo oli vain muisto menneisyydestä. Hänen sielunsa oli vangittuna, ja hän tiesi, ettei koskaan pääsisi vapaaksi.
Tämä tarina on fiktiivinen eikä sillä ole perusteita todellisuudessa.