Pimeä syksy ilta kietoi kaupungin harmaaseen sumuun, kun poliisi vei epäillyn lääkärin psykiatriseen sairaalaan. Huoneessa, jossa hänet nyt pidettiin, vallitsi kylmä ja kova hiljaisuus. Lääkärin silmät, jotka olivat ennen säihkeneet tiedonhalusta, näyttivät nyt himmeiltä ja tyhjiltä. Hän istui tuolilla, kädet sidottuina, ja odotti asiantuntijoiden tuloa.
Arviointiprosessi alkoi. Psykologit tulivat huoneeseen, heidän silmänsä tarkkailivat jokaista liikettä. He esittivät kysymyksiä, jotka kaivautuivat syvälle hänen mieleensä. ”Miten voit? Oletko koskaan tuntenut, että olet menettänyt otteesi todellisuudesta?” Heidän äänensä olivat kuin kaukainen kaiku, mutta hän tiesi, että hänen vastauksensa voisivat muuttaa kaiken. ”Deal with it,” hän ajatteli, mutta sanat eivät koskaan nousseet hänen huuliltaan.
Päivät muuttuivat öiksi, ja arvioinnin aikana hän huomasi, kuinka hänen mielensä alkoi hämärtyä. Muistot menneistä päivistä, jolloin hän oli auttanut potilaita, muuttuivat yhä synkemmiksi. Hänen epätoivonsa kasvoi, kun jokainen testi ja arviointi vain vahvisti hänen pelkojaan. Lääkärin rooli, joka oli aiemmin ollut hänen ylpeytensä, muuttui nyt painajaiseksi.
Asiantuntijat keskustelivat keskenään, heidän sanat kantoivat painoa, joka tuntui musertavalta. ”Voiko hän olla vastuussa teoistaan? Onko hän kyvykäs oikeudellisiin prosesseihin?” Jokainen kysymys tuntui syventävän hänen ahdistustaan. Hän tiesi, että hänen tulevaisuutensa riippui tästä arvioinnista, mutta samalla hän tunsi, että oli jo liian myöhäistä. Tuntui kuin olisi vankina omassa mielessään.
Kun viimein tuli aika tehdä päätös, hän seisoi huoneessa yksin, pelkkä varjo itsestään. Psykiatrinen arvio oli ohi, mutta toivo oli kadonnut. Hän ymmärsi, että hänen kohtalonsa oli sinetöity; hän oli jäänyt kiinni synkkiin ajatuksiin, eikä hän voinut paeta niitä. ”Deal with it,” hänen mielensä kuiskasi, mutta se tuntui enemmän uhkaukselta kuin lohdutukselta.
Lopulta, kun paperit allekirjoitettiin ja päätökset tehtiin, hän tunsi, että elämä oli muuttunut ikuisesti. Kaikki, mitä hän oli rakastanut ja arvostanut, oli mennyt, ja hänen tulevaisuutensa oli yhtä hämärää kuin se pimeä syksyinen ilta, jolloin hänet pidätettiin. Hänen sydämensä täytti pysyvä epätoivo, eikä mitään paluuta ollut.
Tämä on fiktiivinen tarina, jolla ei ole perusteita todellisuudessa.