**Vangitun lääkärin mielenterveyden psykiatrinen arvio**
Pimeä huone, jossa valot vilkkuivat kuin epätoivon merkit, oli täynnä hiljaisuutta, joka tuntui painostavalta. Vangittu lääkäri, jonka kasvot olivat kalpeat ja silmät tyhjät, istui tuolilla, katse tähdättynä lattiaan. Hänen ympärillään liikkuvat psykiatrit ja psykologit arvioivat häntä tarkasti, yrittäen ymmärtää, mitä hänen mielessään todella tapahtui.
He kysyivät kysymyksiä, jotka kaikuivat ilmaa pitkin, mutta vastaukset olivat vain vaimeita muminoita. ”Oletko tietoinen teoistasi?” ”Pystytkö ymmärtämään tilanteesi vakavuuden?” Vangitun lääkärin ilme ei muuttunut. Hän vain tuijotti eteenpäin, kuin olisi vaipunut syvään kuiluun, josta ei ollut paluuta. ”Deal with it,” hän kuiskasi lopulta, kuin antaen periksi kohtalolleen. Hänen äänensä oli tyyni, mutta siinä kaikui syvä epätoivo.
Psykologit keskittyivät hänen käytökseensä, yrittäen löytää merkkejä mielenterveyden häiriöistä, jotka voisivat selittää hänen julmat tekonsa. Testit ja arvioinnit seurasivat toisiaan, mutta jokainen uusi havainto vain syvensi heidän huoltaan. Vangitun lääkärin mielen sokkelo oli kuin labyrintti, josta ei löytynyt ulospääsyä. Jokainen minuutti, jonka hän vietti tuossa huoneessa, tuntui vievän hänet yhä syvemmälle epätoivon suohon.
Kun arviointi vihdoin päättyi, asiantuntijat kokoontuivat yhteen, mutta heidän ilmeensä kertoivat enemmän kuin sanalliset raportit. Heidän kasvoillaan oli ymmärrys siitä, että tämä oli vain alkua. Vangittu lääkäri ei ollut vain rikollinen; hän oli myös uhri – omasta mielestään, omasta menneisyydestään ja omista valinnoistaan.
Yö saapui, ja huoneen pimeys syveni. Vangittu lääkäri istui yksin, ja hänen sydämensä täyttyi painostavasta surusta. Hän ymmärsi, että hänen elämänsä oli muuttunut peruuttamattomasti, eikä mitään voisi enää korjata. ”Deal with it,” kuiskasi hän uudelleen, mutta tällä kertaa se ei ollut vain hyväksyntää; se oli lopullinen tunnustus siitä, että toivo oli kadonnut.
Jokainen ajatus, jokainen muisto, jokainen unelma oli nyt pelkkää varjoa, joka leijui hänen ympärillään. Hän oli jäänyt loukkuun omaan mieleensä, joka oli muuttunut vankilaksi. Ikuinen epätoivo oli hänen uusi todellisuutensa, eikä mikään voisi tuoda häntä takaisin.
Tämä on fiktiivinen tarina, jolla ei ole todellista perustaa.