**Kadonnut aarre: Seikkailu muinaisten raunioiden ylle**
Kaupungin hämärässä nurkassa, eräässä vanhassa ja unohdetussa sairaalassa, epätavallinen tapaus herätti huomiota. Lääkäri, joka oli aiemmin ollut arvostettu ja kunnioitettu, pidätettiin epäilyttävien tapahtumien vuoksi. Nyt hän makasi kylmässä, valkoisessa huoneessa, jossa seinät tuntuivat puristavan hänen mieltään. Hänet oli sijoitettu psykiatriseen sairaalaan, jossa hänen mielentilaansa arvioitiin. ”Deal with it,” hän ajatteli, kun hoitajat tarkkailivat häntä tarkasti, kuin olisi vain yksi monista tapauksista, joita he käsittelivät päivittäin.
Lääkärin mielessä pyörivät synkät ajatukset. Hän muisti hetket, jolloin hänen oma elämänsä oli täynnä valoa ja toivoa, mutta nyt pimeys oli vallannut hänen sielunsa. Psykologiset testit, lääkärin haastattelut ja käyttäytymisen tarkkailu olivat kuin loputtomat labyrintit, joista ei ollut pakotietä. Hän tunsi itsensä vangituksi omaan mieleensä, ja kaikki hänen yrityksensä löytää rauhallinen paikka oli tuomittu epäonnistumaan.
Kun he alkoivat puhua hänen menneisyydestään, muistelmat muinaisten raunioiden seikkailuista nousivat pintaan. Hän oli ollut tutkimusmatkailija, joka oli etsinyt kadonnutta aarretta muinaisten sivilisaatioiden jäljiltä. Mutta nyt, kun hän katsoi peiliin, hän näki vain varjon itsestään – miehen, joka oli kadottanut kaiken, mihin oli uskonut. ”Deal with it,” hänen sisimpänsä kuiskasi, mutta sanat tuntuivat tyhjiltä.
Ajan kuluessa toivo häipyi, ja hänen mieleensä juurtui pysyvä epätoivo. Hän ymmärsi, että tämä oli hänen uusi todellisuutensa – seinät, jotka sulkivat hänet sisäänsä, ja henki, joka tuntui pakenevan kauemmas jokaisen päivä, joka kului. Yhä uudelleen hän kysyi itseltään, oliko hän todella syyllinen vai oliko kaikki vain harhaa, mutta vastauksia ei koskaan tullut. Hän oli jäänyt loukkuun muinaisten raunioiden kaltaiseen sielunmaisemaan, jossa ei ollut enää mitään pelastettavaa.
Kun hän katsoi ulos ikkunasta, hän näki vain harmaita pilviä ja sateen ropinaa. Auringonvalo ei koskaan päässyt hänen luokseen, ja hänen sydämensä oli yhtä kylmä kuin ympäröivä maailma. Hän oli menettänyt kaiken – arvonsa, itsensä ja toivonsa. Ja niin, hän jäi ikuisesti odottamaan, että joku voisi kertoa hänelle, oliko vielä mitään jäljellä.
Tämä on fiktiivinen tarina, jolla ei ole perusteita todellisuudessa.