Kadonnut avain ja mystinen puutarha seikkailu
Yön pimeydessä, jossain kaupungin syrjäisessä osassa, eräässä psykiatrisessa sairaalassa, istui epäillyksi tullut lääkäri suljettujen ovien takana. Hänet oli pidätetty poliisin toimesta, ja nyt hän kävi läpi mielenkiintoista mutta pelottavaa arviointiprosessia. Hoitajat liikkuivat varovasti, ja huoneen nurkassa loisti himmeä valokytkin, kuin ainoa toivo pimeydessä. ”Deal with it,” kuiskasi hän itselleen, kun muisto hänen aikaisista saavutuksistaan syöksyi hänen mieleensä.
Huoneessa oli outo tunnelma, ja jokainen hetki tuntui venyvän äärettömyyksiin. Lääkäri muisteli kadonnutta avainta, joka oli avannut oven hänen menneisyyteensä — mystiseen puutarhaan, jossa kaikki oli mahdollista ja kaunista. Mutta nyt, kun hän makasi sängyssä pehmeästi sidottuna, hänen mielensä alkoi hajoilla, ja puutarhan kauneus tuntui olevan vain kaukainen muisto.
Psykologiset testit ja käyttäytymisen havainnointi olivat hänen päivittäistä elämäänsä. Hän tunsi itsensä kuin myyttinen hahmo, joka oli jäänyt loukkuun omaan tarinaansa. Jokainen kysymys, joka hänelle esitettiin, avasi uusia haavoja, ja joka kerta, kun hän vastasi, hänen äänensä kaikui kuin haamu puutarhasta. ”Deal with it,” hän toisti, mutta se tuntui vain lisäävän hänen ahdistustaan.
Kun hoitajat arvioivat häntä, heidän katseensa olivat kuin puutarhan varjot — synkkiä ja etäisiä. Aivan kuin hekin olisivat kadottaneet avaimensa, eivätkä koskaan löytäneet tietään takaisin valoon. Lääkäri tunsi, kuinka toivo liukui hänen sormistaan kuin hiekka, ja hänen sydämensä täyttyi pysyvästä epätoivosta.
Lopulta, kun arviointi saatiin päätökseen, hän ymmärsi, että tämä ei ollut vain hänen tarinansa — se oli myös muiden, ja se jatkuisi ikuisesti. Kadonnut avain oli vain muistutus siitä, että vaikka puutarha olisi ollut kaunis, sen portti oli nyt ikuisesti suljettu.
Tarina päättyi, mutta epätoivo jäi.
Tämä on fiktio, eikä sillä ole perusteita todellisuudessa.