**Psykiatrinen arviointi pidätettynä: lääkärin näkökulma**
Kylmä, kellarimainen huone, jossa valot vilkkuivat epätoivoisesti, oli uusi koti lääkärille, jota syytettiin järkyttävistä rikoksista. Poliisi oli pidättänyt hänet muutama viikko sitten, ja nyt hän istui yksin, ympärillään vain valkoiset seinät ja hiljaisuus, joka tuntui painavalta kuin lyijy. Hänen mielensä oli kuin hämärä labyrintti, jossa ei ollut ulospääsyä.
Psykiatrinen arviointi oli alkanut, ja hänen edessään istui kokenut asiantuntija, joka yritti kaivaa esiin lääkärin pimeitä salaisuuksia. ”Miltä sinusta tuntuu?” kysyi asiantuntija, mutta lääkärin huulilta ei tullut vastausta. Hän vain tuijotti lattiaa, ikään kuin se olisi voinut paljastaa vastauksen, jota hän itsekin pelkäsi. ”Deal with it,” hän ajatteli, mutta ei voinut. Miksi hänen pitäisi käsitellä sitä, mitä ei voinut muuttaa?
Arviointiprosessi sisälsi testejä ja psykologisia arviointeja, mutta lääkärin mieltä vaivasi enemmän kuin vain hänen tekojaan. Hänen käyttäytymisensä oli ollut outoa, ja asiantuntija huomasi sen. Hän kysyi lääkäriltä, oliko tämä koskaan tuntenut itsensä vainoharhaiseksi tai eksyneeksi omassa mielessään. Lääkärin vastaus oli vain hiljaisuus, ja se kertoi enemmän kuin tuhat sanaa.
Päivät muuttuivat öiksi, ja yö toi mukanaan synkkiä ajatuksia. Lääkärin elämän kaikki valot olivat sammuneet, jättäen vain varjoja, jotka tanssivat seinillä. Hän oli kuin haamu, joka vaelsi omassa elämässään, kadottamatta kuitenkaan toivoaan, että joku ymmärtäisi hänen tuskansa. Mutta jokainen päivä toi vain uutta epätoivoa, ja jokainen arviointi syvensi hänen ahdistustaan.
Lopulta asiantuntijaryhmä teki päätöksensä. He eivät löytäneet mitään sellaista, mikä olisi voinut vapauttaa lääkärin vastuusta. Hän oli täysin tietoinen teoistaan, mutta hänen mielenterveytensä oli rikkoutunut. ”Deal with it,” ajatus kaikui hänen päässään, mutta se oli vain tyhjyyttä, ilman toivoa.
Kun lääkäri astui ulos arviointihuoneesta, hän tiesi, ettei hän koskaan palaisi entiseen elämäänsä. Hänen kohtalonsa oli sinetöity, ja syyllisyys painoi häntä kuin raskas kivi. Hän ymmärsi, että hänen elämänsä oli nyt pelkkää pysyvää epätoivoa, josta ei ollut paluuta.
Tämä on fiktiivinen tarina, jolla ei ole totuuspohjaa.