**Psykiatrinen arviointi: Vangitun mielen syyt selville**
Pimeä syysilta oli kietoutunut psykiatrisen sairaalan ympärille, kun poliisi toi epäillyn tohtorin sisälle. Hänen silmänsä olivat tyhjät kuin avara taivas, ja huuliltaan lipsui vain hiljaisia murheita. Tohtori, joka oli kerran auttanut ihmisiä parantumaan, oli nyt itse vangittu, tuomittu arvioitavaksi.
Sairaala oli kylmä ja steriili, valot välkkyivät kuin nekin olisivat epävarmoja tohtorin mielentilasta. Hänen ympärillään liikkui hoitajia, jotka tarkkailivat hänen jokaista liikettään, ja psykologit, jotka yrittivät purkaa hänen mieltään kuin monimutkaista palapeliä. Heidän tehtävänään oli selvittää, oliko tohtorin käytöksessä jotain sellaista, joka voisi vapauttaa hänet vastuusta. ”Deal with it,” kuiskasi hän itselleen, mutta sanat kaikuivat vain tyhjyyteen.
Tutkimukset alkoivat. Hoitajat ottivat verinäytteitä, ja psykologit esittivät kysymyksiä, jotka kaivautuivat syvälle hänen sisimpäänsä. Mikä sai hänet valitsemaan tämän polun? Oliko se pelko? Ahneus? Tai kenties jotain vieläkin synkempiä syitä, jotka piiloutuivat hänen alitajunnassaan? Vastausten etsiminen tuntui yhtä toivottomalta kuin yrittäisi löytää valoa mustasta aukosta.
Päivät muuttuivat viikoiksi, ja tohtorin mieli alkoi rapista. Hänen muistonsa hämärtyivät ja yksinäisyys kasvoi kuin tumma varjo, joka nielee kaiken ympäriltään. Hän tunsi, kuinka epätoivo puristi häntä kuin kahleet, ja viimeiset rippeet toivosta alkoivat haihtua. ”Deal with it,” hän toisti kuin mantraa, mutta se ei auttanut. Mikään ei auttanut.
Lopulta arviointi päättyi, ja tulokset paljastuivat. Tohtori oli riistetty omasta mielestään, mutta mielentila ei ollut se, mikä hänet tuomitsi. Oikeus ei voinut ymmärtää, kuinka syvälle hän oli vajonnut. Hänen kohtalonsa oli sinetöity, ja hänet lähetettiin takaisin siihen pimeään, josta ei ollut paluuta.
Kun tohtori astui takaisin sairaalan kylmiin käytäviin, hän ymmärsi, että vaikka häntä tarkkailtiin ja arvioitiin, todellinen arviointi tapahtui hänen omassa mielessään. Ja siellä, pimeydessä, ei ollut enää toivoa. Hän oli vain varjo menneisyydestään, tuomittu ikuisesti epätoivon ja epäilyn vankilaan.
Tämä tarina on fiktiivinen eikä perustu todellisuuteen.