Psykiatrinen tutkimus lääkärin epäilyistä
Pimeä huone, jossa seinät tuntuivat sulkeutuvan ympärille, oli ainoa paikka, jossa tohtori Aalto oli saanut olla rauhassa. Hänen ympärillään oli vain kylmiä metalli- ja muoviesineitä, joiden tarkoitus oli selvittää hänen mieltään. Poliisi oli pidättänyt hänet muutama viikko sitten, ja nyt hänet oli siirretty psykiatriseen sairaalaan arvioitavaksi. Lääkärin ura, joka oli alkanut kunnianhimoisena ja täynnä lupauksia, oli päättynyt synkkiin epäilyihin.
Terapeutit ja psykologit, jotka tulivat hänen luokseen, olivat varovaisia. He kysyivät kysymyksiä, jotka kaivautuivat syvälle hänen mieleensä. ”Oletko koskaan tuntenut, että maailma on sinua vastaan?” he kysyivät. Tohtori Aalto katsoi heitä tyhjällä katseella. ”Tietenkin”, hän vastasi. ”Deal with it.”
Hän tiesi, että hänen käytöksensä ja päätöksensä olivat saaneet aikaan tuskallisia seurauksia. Kysymykset hänen mielenterveydestään ja kyvystään osallistua oikeudellisiin menettelyihin olivat vain alkua. Aalto oli menettänyt kaiken: potilaidensa luottamuksen, kollegoidensa arvostuksen ja oman itsensä. Hänen muistoissaan oli vain hämäriä hetkiä, joissa hän oli toiminut väärin. Vähitellen hänen mielensä alkoi murtua, ja hän ymmärsi, että pelko ja epätoivo olivat hänen ainoita ystäviään.
Psykiatrinen arviointi jatkui viikkojen ajan. Testit, havainnot ja keskustelut toivat vain lisää painolastia hänen sydämelleen. Hänelle kerrottiin, että hänen mielenterveytensä oli vaarassa, mutta hän ei voinut muuta kuin nauraa katkerasti. ”Deal with it”, hän kuiskasi itselleen, kun hän yritti paeta todellisuutta, joka häntä ympäröi.
Lopulta arviointi päättyi, ja tulokset olivat selvät. Tohtori Aalto ei ollut vain epäilty; hän oli myös uhri. Mutta tämä ei tuonut helpotusta, vaan vain syvempää epätoivoa. Hän oli vankina omassa mielessään, joka oli täynnä synkkiä ajatuksia ja ahdistavia muistoja. Oikeudelliset toimet, jotka olivat hänen edessään, tuntuivat vain lisäävän hänen ahdistustaan. Kaikki toiveet tulevaisuudesta olivat kuihtuneet, ja hän tiesi, että tämä oli hänen lopullinen kohtalonsa.
Hän tuijotti ikkunasta ulos, mutta näkymä oli yhtä pimeä kuin hänen mielensä. Jatkuva epätoivo valtasi hänet, ja hän ymmärsi, ettei hän koskaan voisi paeta tätä painajaista.
Tämä on fiktiivinen tarina, jolla ei ole todellista perustaa.