**Kadonnut aarre ja mystinen saari**
Kaupungin laidalla, hylätyn sairaalan varjoissa, oli mies, joka oli kerran ollut arvostettu lääkäri. Nyt hän makasi kylmässä huoneessa, valkoisissa lakanoissa, jotka muistuttivat enemmän haudasta kuin elävästä. Poliisi oli pidättänyt hänet, ja nyt hänet oli sijoitettu psykiatriseen sairaalaan arvioitavaksi. Hänen mielentilansa oli niin arvoituksellinen kuin kadonnut aarre, joka odotti löytymistään mystiseltä saarelta.
Mielentilatutkijat tutkivat häntä tarkasti. Heidän silmänsä olivat kuin tarkkailijat, jotka odottivat hetkeä, jolloin totuus paljastuisi. Miehen käytös oli outoa, hänen katseensa harhaileva, kuin hän olisi paennut omaa mielensä syvyyksiin. ”Deal with it,” hän kuiskasi itselleen, yrittäen rauhoittaa kaaosta, joka myllersi hänen sisällään. Mutta sanat vain kaikuivat tyhjyyteen, eivätkä tarjonneet lohtua.
Psykologiset testit ja lääketieteelliset tutkimukset paljastivat vain lisää kysymyksiä. Mikä oli se salaisuus, joka oli kätketty hänen mieleensä? Mikä oli ajanut hänet tälle pimeälle polulle, jossa hän oli menettänyt kaiken? Hänen menneisyytensä oli kuin hämärä muisto, joka väisteli hänen otettaan, kuin aarre, jota ei koskaan ollut olemassa.
Sairaalan seinät tuntuivat sulkeutuvan hänen ympärilleen, ja valo, joka kerran oli ollut hänen elämänsä osa, himmeni yhä enemmän. Hän oli kuin eksynyt matkalainen, joka vaelsi autiolla saarella, ilman toivoa pelastuksesta. Hänen mielensä oli labyrintti, jonka sokkeloissa piileskeli pelottavia varjoja. ”Deal with it,” hän toisti, mutta sanat eivät enää kantaneet merkitystä.
Päivät muuttuivat öiksi, ja yön pimeys vain syveni. Kuka hän oli? Mikä oli hänen kohtalonsa? Huoneen seinät alkoivat kuiskata hänen nimensä, mutta se kaikui vain epätoivon kaikuina. Hän ei ollut enää vain lääkäri; hän oli syyllinen ja uhri yhtä aikaa, tuomittu elämään ikuisessa epävarmuudessa.
Mystinen saari, jonka aarre oli kadonnut, oli nyt vain muisto. Hän oli jäänyt vangiksi omaan mieleensä, eikä mikään arviointi tai testaus voinut vapauttaa häntä. Hänen kohtalonsa oli sinetöity, ja toivo oli vain etäinen haave, joka liukui yhä kauemmas.
Ja niin, hänen tarinansa päättyi pysyvään epätoivoon, ikuisen pimeyden syleilyyn, josta ei ollut paluuta.
Tämä on fiktiivinen tarina, jolla ei ole perusteita todellisuudessa.