Kaupungin yössä, synkkä ja myrskyinen, eräässä psykiatrisessa sairaalassa, epäilty lääkäri, jonka nimi oli Dr. Laakso, istui kylmässä huoneessa. Hänet oli pidätetty erikoisista olosuhteista johtuen; hänen potilaidensa mystiset kuolemat olivat herättäneet epäilyksiä, ja nyt hänet oli tuomittu tarkastettavaksi. Psykiatrit, valkoisiin haalareihin pukeutuneina, tutkivat häntä kuin hän olisi vain koeputki — ei ihminen, vaan ongelma, joka vaati ratkaisua.
Heidän kysymyksensä olivat kuin ohjuksia, jotka räjähtivät hänen mielessään. ”Miksi potilaat kuolivat? Tiesitkö jotain? Oletko sairas?” Dr. Laakso vain katsoi heitä tyhjällä katseella, ikään kuin hänen sisällään olisi ollut vain mustaa aukkoa. ”Deal with it,” hän ajatteli, mutta sanat eivät koskaan päässeet hänen huuliltaan. Hän ymmärsi, että tämä oli hänen uusi todellisuutensa.
Psykologiset testit, lääkärin tarkastukset, ja käyttäytymisen havainnointi; kaikki nämä asiat olivat vain osa peliä, jonka sääntöjä hän ei tuntenut. Aika kului, ja seinät alkoivat tuntua yhä ahdistavammilta. Hän muisti elämänsä ennen tätä, mutta muistikuvat olivat kuin hauraita varjoja, jotka hälvenivät yhä kauemmas.
Kun arviointi eteni, Dr. Laakson mieli syöksyi yhä syvemmälle pimeyteen. Hän tunsi, että jokainen kysymys veti häntä syvemmälle syvänteeseen, josta ei ollut paluuta. ”Kadonnut avain johtaa salaisuuksien maailmaan,” hän mietti, mutta mitä salaisuuksia hänellä enää oli, kun kaikki oli paljastettu ja tuomittu? Hänen oma mielensä oli kuin lukko, jonka avainta ei ollut olemassa.
Viimein, kun arviointi oli ohi, hän sai kuulla tuomionsa: hän ei ollut riittävän järjissään ymmärtääkseen omia tekojaan. Hänen kohtalonsa oli sinetöity. Huoneen kylmyys ympäröi häntä, ja hän tunsi, kuinka toivo oli hiipumassa. Hän oli jäänyt vangiksi omaan mieleensä, ja se oli pahempaa kuin vankila.
”Deal with it,” hän kuiskasi itselleen, mutta sanat kaikuivat tyhjyyteen. Hän tiesi, että tulevaisuus oli vain yksi pitkä, loputon pimeys.
Tämä on fiktiivinen tarina, jolla ei ole perusteita todellisuudessa.