**Kadonnut kirja ja salaisuudet yössä**
Yön pimeydessä, kun kuu heijastui synkille teille, lääkäri, joka oli joutunut epäilyn varjoon, istui yksinäisessä huoneessa psykiatrisessa sairaalassa. Hänen ympärillään leijui epäilyksen ja pelon aura, kun poliisi oli pidättänyt hänet ja vienyt hänet kauas kaikesta tutusta. Nyt hänen mielenterveytensä oli arvioinnin kohteena, ja asiantuntijat yrittivät selvittää, oliko hänellä mielisairaus, joka voisi vaikuttaa hänen vastuukysymyksiinsä tai kykyynsä osallistua oikeudellisiin menettelyihin.
Huoneen seinät olivat kylmät ja karut, ja valot vilkkuivat kuin nekin olisivat epäilleet hänen mieltään. Lääkäri katsoi peiliin, mutta peilissä ei ollut enää häntä — vain varjo, joka muistutti menneistä päivistä. Hän muisti hetket, jolloin hänen kädenjälkensä oli ollut elämän pelastaminen, ei sen tuhoaminen. ”Deal with it,” hän mutisi itsekseen, yrittäen kääntää katseensa pois syyllisyydestä, joka painoi hänen rintaansa.
Psykiatriset asiantuntijat tulivat ja menivät, heidän kysymyksensä olivat kuin noidankehä, josta ei ollut ulospääsyä. ”Miksi teit sen?” he kysyivät, mutta vastaus jäi hänen huulilleen, kykenemättä purkautumaan ulos. Yön pimeys muovasi häntä, ja jokainen arviointi syvensi hänen sisäistä kuiluaan. Hän tunsi itsensä yhä enemmän vankiksi omassa mielessään, ja jokainen testi, jokainen kysymys vain lisäsi hänen ahdistustaan.
Mielessä pyörivät kadonneet kirjat, salaisuudet, joita hän ei voinut jakaa. Ne olivat kuin varjoja, jotka tanssivat hänen ympärillään, muistuttamassa menneistä virheistä ja valinnoista, jotka olivat johtaneet hänet tähän hetkeen. Hän tiesi, että hänen tulevaisuutensa oli hämärä, ja että jokainen päivä tässä paikassa vain syvensi hänen epätoivoaan.
Lopulta, kun yön pimeys alkoi väistyä ja aamun ensimmäiset valonsäteet valaisivat huoneen, lääkäri istui edelleen yksin. Hänen mielensä oli kuin raunioina oleva talo, joka kätki sisäänsä vain tuskaa ja epätoivoa. Hän oli menettänyt kaiken, eikä mikään arviointi tai testit voisi palauttaa häntä takaisin elämän valoon.
Ja niin, yön salaisuudet jäivät elämään, kadonneet kirjat hukkui ikuisesti, ja lääkäri jäi ikuisesti vankina omaan mieliinsä — toivottomuus hänen ainoana seuralaisenaan.
Tämä on fiktiivinen tarina, jolla ei ole perusteita todellisuudessa.