**Kaupunkisatu vanhan puun sydämessä**
Kaupungin hämärissä, vanhan puun sydämessä, tapahtui jotain synkkää. Lääkärin, joka oli vuosia hoitanut potilaitaan, pidätti poliisi. Hänet vietiin psykiatriseen sairaalaan arvioitavaksi, ja siellä alkoi pitkä ja tuskallinen prosessi. Psykologit ja psykiatrit tarkkailivat hänen käyttäytymistään, yrittäen ymmärtää, oliko hänen mielenterveydessään jotain mätää.
Hän istui huoneessaan, valkoiset seinät ympärillään kuin vankilan muuri, ja katseli ikkunasta ulos, missä maailma jatkoi kulkuaan. Ulkona ihmiset elivät elämäänsä, mutta hän oli jäänyt eristyksiin, kuin vanha puu, joka oli kaatunut ja unohdettu. Hänen mielensä kulki synkissä syövereissä, ja joka hetki tuntui siltä, että kaikki toivo oli kadonnut. ”Deal with it,” hän mietti, mutta sanat tuntuivat vain tyhjiltä ja merkityksettömiltä.
Arviointiprosessi oli pitkä ja kivulias. Lääkärin oli käveltävä läpi omat pimeät salaisuutensa, ja jokainen keskustelu nosti pintaan muistoja, jotka olivat hänelle liian raskaita. Hän muisti potilaat, heidän surunsa ja epätoivonsa, mutta nyt hän itse oli se, jota arvioitiin. Hänen mielenterveytensä oli vaakalaudalla, ja hän tunsi, kuinka paino kasvoi yhä raskaammaksi.
Psykiatrit keskustelivat keskenään, ja vaikka he yrittivät olla myötätuntoisia, heidän katseensa olivat kylmiä ja arvioivia. Lääkärin elämä, joka oli ennen ollut täynnä lupauksia ja mahdollisuuksia, tuntui nyt vain pelkältä varjolta. ”Deal with it,” hänen äänensä kuiskasi syvällä sisimmässään, mutta se ei auttanut. Hänen kohtalonsa oli lyöty, ja hänelle kerrottiin, että hän ei voisi osallistua oikeudenkäynteihin. Hänen mielentilansa oli liian heikko.
Kun arviointi viimein päättyi, tulokset olivat karut. Hän oli menettänyt kaiken, minkä vuoksi oli koskaan taistellut. ”Sinä et ole enää lääkäri,” he sanoivat, ja tuo lause kaiversi syvän haavan hänen sydämeensä. Hän tunsi, kuinka toivo kääntyi epätoivoksi, ja lopulta kaikki, mitä hän oli koskaan rakastanut, oli hävinnyt kuin tuuli puun oksilta.
Kaupungin hämärissä, vanhan puun sydämessä, toivo oli kuollut. Lääkäristä oli tullut varjo, joka vaelsi omassa pahassa unessaan, ja hänen elämäänsä varjosti pysyvä epätoivo, josta ei ollut paluuta.
Tämä on fiktiivinen tarina, jolla ei ole perustaa todellisuudessa.