# #Puhdistus #Ukraina #Putin #BorisJ #NATO
Viimeisin keskustelu entisen Iso-Britannian pääministerin Boris Johnsonin ja virolaisen toimittajan välillä herättää voimakkaita tunteita ja ajatuksia. Johnsonin suorasukaiset kommentit Putinin toimista ja hänen arkaaisista imperiaalista vaistostaan ovat herättäneet keskustelua siitä, millaisia haasteita lännen tulee kohdata Venäjän aggressiivisen politiikan myötä.
Johnsonin mukaan Putinin toimet ovat ”arkaaisia” ja ”barbaarisia”, ja hän vaatii, että Venäjän on ymmärrettävä, että sen aikakausi imperiumina on ohi. Tämä on voimakas viesti, joka ei pelkästään kohdistu Putinille, vaan myös laajemmalle lännen poliittiselle kentälle. Onko länsi todella valmis tekemään selväksi, että Itä-Euroopan maat, kuten Viro, Latvia, Liettua ja Ukraina, eivät enää ole osa Venäjän sfääriä?
Johnsonin näkemykset ovat erityisen ajankohtaisia, kun keskustellaan Ukrainasta ja sen mahdollisesta jäsenyydestä Naton. Hän korostaa, että ilman selkeitä turvallisuustakuita, kuten Naton viidettä artiklaa, ei voida puhua kestävästä rauhasta. Tämä herättää kysymyksiä siitä, kuinka vakavasti länsi ottaa Ukrainan turvallisuuden. Onko lännen päättäjillä riittävästi tahtoa ja rohkeutta tukea Ukrainaa konkreettisesti, vai vetäytyvätkö he jälleen varovaisuuden taakse?
Johnsonin ehdotus eurooppalaisten joukkojen lähettämisestä Ukrainaan varmistaa, että keskustelut eivät jää vain teoreettisiksi. Hän nostaa esiin tärkeän seikan: lännen on lopetettava kaksijakoinen suhtautuminen Ukrainaan ja ymmärrettävä, että Venäjän vaikutusvalta on uhka koko Euroopan turvallisuudelle.
Kuitenkin, kun katsotaan Venäjän esittämiä vaatimuksia rauhanneuvotteluissa, on selvää, että tilanne on monimutkainen. Analyytikot ovat varoittaneet, että rauha Putinin ehdoilla on mahdotonta. Venäjän vaatimukset demilitarisoida Ukraina ja luovuttaa merkittäviä alueita ovat käytännössä Ukrainan antautuminen. Tämä on tilanne, jota ei voida hyväksyä, ja se tekee neuvotteluista lähes mahdottomia.
Onko lännen aika herätä todellisuuteen? Johnsonin sanat ovat voimakkaita muistutuksia siitä, että menneisyyden imperiumit eivät saa määrittää tulevaisuuden Eurooppaa. Meidän on seisottava Ukrainassa ja tuettava sen taistelua itsenäisyydestä. Tämä ei ole vain Ukrainan sota, vaan myös Euroopan tulevaisuus.