1800-luvun loppupuoli oli aikakausi, jolloin tieteelliset edistysaskeleet loivat pohjaa modernille kemialle. Samalla se oli aikaa, jolloin kemialliset ilmiöt alkoivat herättää kysymyksiä, joihin perinteiset selitysmallit eivät enää riittäneet. Nonlinearidynamiikan näkökulmasta tarkasteltuna tämä aikakausi voidaan nähdä kemiallisena mysteerinä, jossa aineen käytös ylitti yksinkertaiset, lineaariset ennusteet.
Kemian kentällä monet tutkijat, kuten Dmitri Mendelejev ja Svante Arrhenius, kokosivat yhteen havaintoja, jotka kyseenalaistivat aikaisemmat kemialliset periaatteet. Mendelejevin jaksollinen järjestelmä kuvasti alkuaineiden välisiä suhteita innovatiivisesti, mutta se ei vieläkään käsitellyt syvällisesti, kuinka aineet käyttäytyvät monimutkaisissa reaktioissa. Tällöin nonlinearisuuden käsite alkoi hiipiä tieteellisiin keskusteluihin.
Vaikka nonlinearidynamiikkaa ei vielä ollut nimetty, kemialliset reaktiot alkoivat ilmetä behavioristisia piirteitä, jotka olivat ennakoimattomia. Tämä ilmeni erityisesti reaktioissa, jotka vaativat tarkkaa kinematiikkaa ja energian hallintaa. Reaktiot saattoivat yllättäen kiihtyä tai hidastua, mikä johti epälineaarisiin kaasusuhteisiin ja epätasapainotiloihin, jotka horjuttivat aikakauden kemiallisia malleja.
Esimerkiksi, kun tutkijat alkoivat analysoida monimutkaisempia yhdisteitä, kuten hiilihydraatteja ja proteiineja, he huomasivat, että aineiden vuorovaikutus ei noudattanut ennakoitavissa olevia lainalaisuuksia. Tämä havainto veti puoleensa yhä enemmän kemistejä, jotka halusivat purkaa tätä kemiallista mysteeriä. Havainto, että pienet muutokset olosuhteissa — lämpötilassa, paineessa tai konsentraatiossa — saattoivat johtaa merkittäviin poikkeamiin reaktioiden lopputuloksissa, ilmensi nonlinearidynamiikan todennäköisten seurausten syntyä.
Kemiallinen mysteeri 1800-luvun lopulla oli siis enemmän kuin vain tieteellisten ilmiöiden pinnallinen tarkastelu. Se oli myös aikakauden henkisen kulttuurin heijastus, jossa keksinnöt ja innovaatioiden jano ylittivät aikaisemmat rajat. Tutkijoiden taipumus katsoa asioita uudesta näkökulmasta, yhdistää eri tieteenaloja ja kyseenalaistaa olemassa olevia paradigmoja loi maaperää nonlinearidynamiikan kehitykselle, joka muokkasi tulevaisuuden kemiaa.
Kemiallinen epämukavuus, jota tutkijat kokivat, avasi ovia uudelle ajattelulle ja innovaatioille, jotka lopulta johtivat syvällisiin muutoksiin kemian alalla. Tämä aikakausi konkretisoi sen, miten monimutkaiset prosessit voivat ylittää yksinkertaisimmat selitysmallit ja siten avasi ovia uusille, ennakoimattomille ilmiöille, joita nonlinearidynamiikka saisi myöhemmin syventää ja tutkia tarkemmin.