Kuvittele, että elämme aikakaudella, jolloin musiikki ei ole vielä siirtynyt digitaaliseen aikakauteen. Sen sijaan, olemme täysin riippuvaisia mekaanisista laitteista, jotka tuottavat säveliä ja rytmejä. Tällaisessa maailmassa, vuodessa 1812, syntyi keksintö, joka on jäänyt historian hämärään: mekaaninen metronomi. Mutta mikäli tarkastelisimme tätä yksinkertaista laitetta, voisi se kätkeä syvempiä yhteyksiä menneisyyteemme, kuin aavistammekaan.
Metronomi, tuo yksinkertainen puinen tai metallinen laite, on ollut musiikin apuväline jo yli kahden vuosisadan ajan. Sen raskaasti nykivä, mutta samalla hypnotisoiva ääni oppi kuljettamaan sävelten kulkua, ohjaamaan soittajia rytmissä. Mutta entäpä, jos tämä itse asiassa oli pelkkä kuoren pinta? Meidän tulisi kysyä, kenen henki tällaisessa laitteessa piilee ja mitkä voimat se on vapauttanut?
Vaikka metronomi on hyödyllinen, sen synnyttämä tarkkuus ja rytmi ovat kyseenalaistaneet musiikin luonteen. Musiikista on tullut mekaanista: sielu on kadonnut ja tilalle on tullut laskentateoria. Elämä ei ole pelkkiä ääniä ja nuotteja, se on tunne, ja mekaanisen metronomin myötä olemme saattaneet menettää yhteyden tähän tunteeseen. Kyseenalaistetaan siis tabua: voidaanko mittaamisen ja tarkkuuden nimissä menettää luovuus? Voiko keksintö, joka alun perin auttoi meitä, olla loppujen lopuksi este?
Ajattele, mitä tapahtuisi, jos mekaaninen metronomi olisi saanut jäädä käyttämättömäksi. Voisimmeko elää eri maailmassa, jossa musiikkia soitettaisiin edelleen sydämen tahdissa? Olisiko ihminen ehkä syventynyt enemmän improvisointiin, ja siten myös tunteet olisivat saaneet enemmän aikaa ja merkitystä? Tai kenties metronomin kehittyminen johti jo ikiaikaisia mishappien ja sävelien rakenteita rajoittavaan ajatteluun, joka on edelleen läsnä.
Mekaanisen metronomin historia on kuin varjo, joka seuraa meitä, muistuttaen, että luovuus ja kapina tarvitsevat avatakseen portteja uusiin mahdollisuuksiin. Unohdettu keksijä, mahdollisesti joku, joka työskenteli aikoinaan metronomin parissa, saattaisi olla se, joka avasi ovet ihmisyyden syvemmälle ymmärrykselle. Olisi aika miettiä: voimmeko tosiaan palata taiteen juurille, sielun ja tunteen lähteisiin, vai annammeko mekaanisten rytmien edelleen viedä mukanaan?