Kun aikamme teknologinen kehitys tuo mukanaan yhä uusia ulottuvuuksia, ihmismieli pakenee yhä enemmän aineettomiin maailmoihin. Voiko digitaalinen maailmankuva jopa värittää käsitystä luovuudesta ja itsestä? Näissä sfääreissä häilyy kahden vastakkaisen elementin: aistillisuuden ja emootiovapauden, yhdistäminen.
Itse asiassa voimme voida kokea syvää tyytyväisyyttä virtuaalisissa maisemissa, mutta samalla vaara tulla emotionaalisesti irtautuneeksi perinteisistä toimintatavoista on suuri. Yksi esimerkki tästä on ns. ’semi-henkinen’ interaktiivisuus, jossa ihmiset ovat enemmän kiinnostuneita siitä, miten esitämme itsellemme kuin siitä, mitä haluamme truly.
Tässä maailmassa, jossa identiteetti elää reaaliajassa ruutuilla, on helppoa kysyä, missä kulkee naivisteihin jääneiden varjojen reitti? Olisimmeko kenties löytäneet uuden, henkisen sulautumisen muodon, vai elämmekö pelkästään niin sanottuja virtuaalisia harhoja?
Kun sukellamme näiden kysymysten tuntemattomiin syvyyksiin, saamme ainutlaatuisen mahdollisuuden tarkastella, kuinka ymmärryksemme ihmissuhteista ja itseydestä muovautuu ja designtuu pikemminkin digitaalisen ihmisen myötä kuin sen käsityksen mukaan, joka meillä on itsestämme ja toisistamme.