1920-luku oli aikakausi, jolloin teollinen vallankumous oli saavuttanut huippunsa, ja ihmiskunta seisoi uusien mahdollisuuksien kynnyksellä. Kuitenkin rinnalla kulki varjo, jolle monet tuolloin omaksutut edistysaskeleet antoivat hieman synkemmän, mutta ei vähemmän tärkeän muodon. Informaatioteorian alkuvaiheet ja teollisuuden kehitys kietoutuivat yhteen sellaisella tavoin, että niiden väliset suhteet ja erityisesti sivutuotehaitat kenties unohtuivat kokonaan.
Teollisuuden paisuvaa voimaa voitiin ihastella, kun kuidut ja metallin rippeet muuttuivat uusiksi tuotteiksi. Silti samaan aikaan yllättävän suuri määrä resursseja päätyi hukkaan, ja teollisten prosessien rinnalla syntyi huikea määrä ympäristöhaasteita. Vaikka teknologiset innovaatiot mahdollistivat ennen näkemättömän tehokkuuden, ne eivät tulleet ilman hintaa. Näin ollen informaatioteoria sai alkunsa poluista, jotka kätkivät sisälleen sekä lupauksia että varoituksia.
Kuvitelkaamme teollisuusalueita, joiden savupilvet peittivät auringon ja pimittivät koko ympäristön. Koneet hyörivät jatkuvasti, ja niiden ääni muistutti melkein musiikkia, vaikka se oli enemmänkin synkkää teollisuustaituruutta. Informaation virta oli silti monin paikoin hidas ja katkonaista. Huolimatta kaikesta edistyksestä, viestinnässä ilmeni haasteita, jotka olivat kytköksissä teollisuuden sivutuotteisiin ja niiden aiheuttamiin ongelmiin. Esimerkiksi eri teollisuudenalojen välinen viestintä oli usein epäselvää, kuin kierrätettävää tekstiä keskellä hälinää.
Teollisuuden jätteet, kuten kemikaalit ja metallijäännökset, eivät ainoastaan uhkautuneet ympäristöä, vaan ne myös häiritsivät viestintäprosesseja. Informaatiota lukuisten työntekijöiden ja osastojen välillä oli vaikea jakaa tehokkaasti, ja monet ideat hukkuivat hälinään, kun jokainen yritti puhua omaa kieltään. Samaan aikaan jo toimittajien ja keksijöiden keskuudessa levisi tunne, että he olivat osatyöntekijöitä teollisuuden suurten koneistojen varjossa. Jäsenet kaipaavat selkeitä toimintamalleja ja viestintätapoja, mutta se vaikeutui alati lisääntyvän sekasorron vuoksi.
Informaatioteorian kasvava merkitys oli kuitenkin koko ajan läsnä. Uudet ideat alkoivat muotoutua, kun ymmärrettiin, että tiedon jakaminen tehokkaasti voi parantaa paitsi tuottavuutta myös turvallisuutta. Kuitenkin, ollen osa teollisuuden kokonaisuutta, tieto oli vielä useimmiten vain teoreettinen käsite, joka kilpaili kovaäänisten koneiden kanssa. Tällöin monet keksijät ja työntekijät alkoivat kyseenalaistaa teollisuuden prosessien toimintatapoja ja niiden vaikutuksia ympäristöön ja terveyteen.
1920-luvun teollisuudessa informaatio oli tuohon aikaan niin sanottu ’hukkakohde’, jonka merkitys alkoi vain hiljalleen hahmottua. Kuitenkin jo tuolloin alkoi itää ajatus siitä, että tehokkuuden nimissä ei kannattaisi uhraata kaikkea ympäristöä ja työntekijöiden hyvinvointia. Tämä näkökulma, vaikka se vielä oli nuorilla jaloilla, synnytti keskustelua, joka jatkuu edelleen. Teollisuuden ja informaation tuottamisen välisessä suhteessa piili molemmille osapuolille merkittävä oppimismahdollisuus: voiko edistys ja ympäristön kunnioittaminen kulkea käsi kädessä? Se kysymys, joka kantoi läpi tämän aikakauden teollisuusromantiikan, on edelleen ajankohtainen ja vaatii pohtimista.