Elämä ja kuolema, kaksi puolta kolikossa. Tai niin ainakin sanotaan. Toisilla kolikko päättää parista veitsellä, toisilla kädenpuristuksella. Mutta mitä jos kyseessä on kolikko, joka lopulta päättääkin vain siitä, kuka maksaa lounaan?
Elämää on monenlaista. On niitä, jotka elävät vaarallisesti, hyppivät laskuvarjolla ja laskettelevat lumivalkoisia rinteitä kuin profesorin luennolla. Ja sitten on meitä, jotka mielellään viettävät lauantaita kotona villasukat jalassa, kaukosäädin kädessä ja koko Netflixin valikoima käytettävissä.
Mutta oli elämäntyylimme millainen tahansa, emme voi välttyä kohtaamasta myös kuolettavan ikäviä tilanteita. Kuten se, kun huomaat syöneesi viimeisen suklaapatukan ja seuraavaa ei olekaan kaapissa. Tai se, kun huomaat unohtaneesi lompakkosi kotiin juuri ennen kuin taksi vie sinut lentokentälle.
Toisille kuolema on yksi elämän hyppysissä pidetty kortti. Heittäisimmekö talviturkkimme ja siirtyisimmekö ikuisille metsästysmaille vain muutaman tyhjäentaskun takia? Tuskinpa.
Ja niin se kolikko pyörii ja pyörii, välillä tippuen matkalle ja löytäen tiensä lattialle, välillä osuen täydellisesti kämmenellesi. Mutta ei nimittäin ole väliä kumpaan puoleen se kolikko osuu, sillä loppujen lopuksi meidän on vain hyväksyttävä elämän ja kuoleman satunnaisuus.
Mutta älä huoli, sillä jokaisessa kolikossa on myös se kolikon kummallinen puoli. Se, joka voi tuoda arvaamattomia yllätyksiä ja pitää meidät varpaillamme. Se voi olla se hetki, kun päätämme kokeilla jotain uutta ja löydämmekin uuden rakkauden. Tai kun sateisena päivänä saamme kutsun yhteiskattaukseen nälkäisenä käveltyämme tuntikausia ilman sateenvarjoa.
Elämä on kuin karkkikauppa, joka tarjoaa kaikenlaisia makeita ja kirpeitä makuelämyksiä. Ja kuolema, se on se silmätikkujen osasto. Eikä kukaan halua jättää tätä herkkupöytää liian aikaisin.
Joten älä anna sen kolikon määrittää elämäsi suuntaa, vaan jatka matkaa rohkeasti kohti tuntematonta. Naura epäonnisille hetkille ja heiluta keskisormea vastoinkäymisille. Sillä loppujen lopuksi elämä on vain hullunkurinen seikkailu, jossa emme voi tietää, kuka päättää maksaa lounaan.
Ja jos se kolikko päättäisikin olla muutaman kympin lyhyempi, niin ainahan voi soittaa ne vanhemmat tai kaivaa pankkikortin esiin. Sillä tässä elämässä on vain yksi varma juttu: lounaan tarjoilu ei jää kiinni kolikosta – paitsi jos syöt sen vahingossa.