Eräänä kirkkaana ja aurinkoisena päivänä metsässä liikkunut nainen joutui kohtaamaan elämänsä pelottavimman hetken. Hän oli lähtenyt pienelle kävelylle luonnon helmaan nauttiakseen raikkaasta ilmasta ja kauniista maisemista. Hänen ei kuitenkaan olisi koskaan pitänyt lähteä yksin, sillä vastaan tuli jotain, joka muutti hänen päivänsä karuksi painajaiseksi.
Nainen oli kävelemässä hiljakseen eteenpäin, kun yhtäkkiä hänen edestään pomppasi iso karhu. Eläin oli niin lähellä, että naisen vaatteet hipoutuivat eläimen karvaan. Nainen jähmettyi paikoilleen ja tuijotti kauhistuneena karhua, joka seisoi uhkaavasti hänen edessään.
Pieni hetki tuntui ikuisuudelta, kunnes naisen järki alkoi toimia ja hänelle valkeni, että tätä karhua hän ei voisi jättää omaan armoonsa. Hän tiesi, että hänen täytyisi tehdä jotain, jotta hän selviäisi tästä tilanteesta hengissä.
Nainen yritti ensin huutaa apua, mutta hänen kurkkunsa oli kuiva ja ääni ei kantanut kovin pitkälle. Sitten hän ajatteli, että jos hän juoksisi karkuun, karhu varmasti jahtaisi häntä. Hän myös tiesi, ettei hän pystyisi juoksemaan niin nopeasti, että hän saisi tarpeeksi etumatkaa saadakseen apua.
Silloin hänen silmänsä osuivat jotain kirkkaaseen ja kiiltävään maassa. Nainen tajusi, että hänellä oli onnea matkassa, sillä se oli hänen avainnippunsa, jossa tietysti oli myös hänen puhelimensa. Hän kaivoi sen esiin ja soitti hätänumeroon.
Voi olisiko hänestä apua tarpeeksi nopeasti? Nainen katsoi epätoivoisesti takanaan seisovaa karhua, joka ei näyttänyt olevan aikeissa lähteä mihinkään. Yhtäkkiä hän kuuli hänen edeltään tuttuja ääniä, polun päästä kuuluva puheensorinaa ja huutoja. Nainen ei ollut koskaan ollut niin helpottunut kuin silloin, kun hän näki ryhmän ihmisiä juoksevan kohden.
Hän huusi ääneensä ja vilkutti käsiään varoittaakseen häntä kohti juoksevia ihmisiä vaarasta, mutta he eivät näyttäneet kuulevan häntä. Nainen ei voinut kuin tuijottaa kauhuissaan, kuinka häntä kohti juosseet ihmiset ohittivat hänet ja jatkoivat matkaansa suoraan kohti karhua.
Muutama sekunti myöhemmin nainen kuuli hirmuisen karjahduksen ja näki karhun avaavan suunsa valtavaan kokoonsa. Sitten naisen edessä tapahtui jotain uskomatonta. Yksi miehistä otti hatustaan myssyn, jossa oli korvat ja hampaat ja alkoi huutaa ja maijailla karhun kanssa. Muutkin ihmiset alkoivat tehdä samaa ja karhu lähti juoksemaan pois kauhun vallassa.
Nainen oli niin shokissa, ettei hän pystynyt liikkumaan pitkän aikaan. Mutta hänen sydämensä oli täynnä kiitollisuutta ja ihailua niitä rohkeita ihmisiä kohtaan, jotka olivat pelastaneet hänet varmalta kuolemalta. Hän oli myös tiedostanut, että hänen avunhuutonsa olivat olleet turhia, sillä ihmiset olivat ajaneet pedon pois vain omalla rohkeudellaan ja keinoillaan.
Nainen ei koskaan unohtaisi tuota päivää, jolloin hän joutui ravunsa kanssa taistelemaan omaa elämäänsä vastaan. Hän oli kiitollinen ja jokaisena päivänä hän mietti sitä, kuinka kaikki voi muuttua sekunneissa ja kuinka tärkeää on, että muut ihmiset ovat paikalla auttamassa tarvittaessa.