Tarinan päähenkilöiksi astuvat nuori pariskunta, Aino ja Eero. Heidän rakkaustarinansa alkaa Helsingin rannalta, missä he kohtaavat ensimmäisen kerran. Meri välkehtii auringonlaskun kultaisten säteiden valossa ja synnyttää kauniin hetken, joka jää molempien mieleen.
Heidän ensitapaamisensa ei ollut sattumaa. Aino ja Eero olivat kuin kaksi palapelin palaa, jotka odottivat löytävänsä toisensa. Heillä oli samanlainen rakkaus merelle ja sen syvyyteen. Heidän ensimmäiset kesän rakkaudennälkäiset päivänsä vietettiinkin meren äärellä; uiden, auringonottajien hiekkarannoilla, purjehtien ja toistensa seurasta nauttien.
Meren magneettisen vetovoiman avulla Ainon ja Eeron suhde vahvistui. He tunsivat olevansa yhtä sen kanssa ja saivat voimaa sen loputtomasta rauhallisuudesta. Jokainen meren kosketus tuntui heidän ihollaan ja siitä he saivat uudenlaista rakkautta, jota he eivät olleet kokeneet koskaan ennen.
He kasvoivat meren myötä ja onnellisina he selvittivät kaikki mahdolliset vastoinkäymiset ja haasteet, joita heidän eteensä heitettiin. Meri tuki ja lohdutti heitä jokaisena hetkenä. Se oli heidän turvapaikkansa ja rakkauden symboli.
Kun he vihdoin päättivät astua avioliiton satamaan, he tiesivät että meren oli oltava läsnä heidän suuressa päivässään. Heidän häät järjestettiin upealla ja romanttisella rannalla, jonka aaltojen liplatusta ei voinut ystävien ja perheen ihasteltava huomata. Ainon huntu liikkui merituulen mukana ja Eeron ja hänen ystäviensä solmimat solmukivet loisti kauniisti auringonvalossa. Meri oli todistanut heidän kohtaamisensa, heidän rakkautensa kasvun ja heidän yhteisen arvona, kun heidän suhteensa aikana lakeilee myrskyisillä vesillä.
Häidensä jälkeen Aino ja Eero päättivät tehdä unelmastaan totta ja purjehtia maailman ympäri. Heidän laivallaan heillä oli kaikki mitä he tarvitsivat elääkseen vapaana ja yhteen liitettynä. Meri oli heidän kotinsa. Aamuisin he virkistyivät merivesissä ja kylpivät yhdessä valtameren syleilyssä. He saivat nauttia elämästä peilityynellä vesillä, jotka hehkuivat tähtitaivaan alla. Kesäiltoina, kun kevyet tuulet heiluttivat laivan purjeita, he tanssivat toistensa kanssa kannelle ja ikuisen rakkauden uudella varovaisuudella.
Lopulta Aino ja Eero saapuivat maailman suurimmalle valtamerelle, Tyynellemerelle. He jatkoivat matkaansa, kunnes he löysivät pienen, vihreän saaren, jonka rannat näyttivät elävältä kukan ja valonsäteiden kautta. Kun he laskeutuivat rantaan, heitä vastaan kiiruhti joukko ihmisiä, jotka odottivat heitä iloisesti. He olivat iloisia ja lämpimiä ja he olivat tervetulleita uuteen elämäänsä lämpimyyteen ja rakkauteen. Tämä saari oli ikuisen rakkauden saari, täynnä kulttuuria, viisautta, iloa ja rakkautta. Aino ja Eero löysivät rauhan ja rakkauden ja heidän elämänsä oli täydellinen.
Aino ja Eero ovat nyt vanhoja, mutta he ovat edelleen yhtä onnellisia kuin heidän ensimmäiset päivänsä yhdessä. Heillä on seitsemän lasta ja yhdentoista lapsenlapset. Perheensä keskuudessa he jatkavat tarinan elämistä ja jakavat meren kuiskauksen kanssa niin kuin heidän ensimmäinen päivä rannalla. Tämä on tarina, joka muistuttaa meitä siitä, että rakkaus voi olla uudestisyntyminen ja että meidän pitäisi olla kiitollinen siitä, että olemme löytäneet ihmisiä, jotka ovat rakkautta ja jotka tuovat meille rauhan ja tasapainon. Ei ole tärkeää, mistä tulemme, mitä olemme tai missä me menemme, vaan yksinkertainen tosiasia, että me olemme löytäneet rakkautta meressä, rakkauden alkulähteellä.