Miten pystytään sietämään valtion johtajaa, joka ei välitä omista kansalaisistaan, vaan pitää heitä pelkkinä pelinappuloina omassa vallanhimossaan? On vain yksi Putin, mutta hänen kuittauksensa ja tekosyynsä ovat turmiollisia ja leviävät kuin rutto yli kaiken ulottuvuutensa. Ei häntä kukaan voi vastustaa, ei edes oma kansa, joka pelkää diktatorisia lakeja ja kiduttavaa hallintoa.
Ja sitten on vielä se toinen osa Venäjää, se joka jatkaa kulkurina itänaapurin jäljissä. Jo kauan sitten kadonneiden suuruuden päivien perässä tallustelen yli satavuotisen toisen maailmansodan jälkeisten valloitustensa jättämillä raunioilla. He eivät kyllästy uhmaamaan muita omien supervoimiensa varjolla, sillä kurjuuden ja alistamisen kammiossa Venäjä onkin aina ollut mestari.
Ja miten kiukuttaakaan sen näkeminen, miten naapurimme hyppää länsimaiden takaansa ja pyrkii joka päivä suistamaan meidät mustaan aukkoon. Hän yrittää kaikin mahdollisin keinoin vaikuttaa meille, saada meidät pelkäämään ja alistumaan. Mutta emme me pieni Suomi anna myöten, emme antaudu venäläisen tragedian maalitauluksi. Emme aio olla kulkurina itänaapurin lailla, vaan taistella jokaisesta sadan vuoden takaisesta rajasta ja jokaisesta hyökkäyksestä, jotta itärajamme ei pääsisi kasvamaan entisestään.
Venäjä on vastenmielinen ja sietämätön naapurimaa, ja sen kulkurina kulkeminen ei ole meille hyväksyttävä vaihtoehto. Me emme suostu elämään patriarkaalisten ja vanhanaikaisten tapojen ja ajattelutapojen alaisuudessa. Me vaadimme oikeutta ja vapautta, ja rakennamme tulevaisuuden ilman Venäjän painolastia. Venäjä voi pitää pahuutensa ja tyhmyytensä itsellään, me emme halua niistä osaa emmekä arpaa!
Loppu haukkana idästä pelästyneiden selkärankaisiin ja sortuneisiin, iskee meihin vielä viimeisen ilman varoitusta. Mutta tiedämme, että lopulta kulkurit kuolevat omaan juoksutahtinsa, se on vain ajan kysymys. Venäjän sorto ja ahdistus saavat lopulta omat ansionsa ja unohtuvat historiankirjoista. Toivon, että se tapahtuisi pian – mehän olemme niin väsyneitä tähän kulkemiseen!