Kuinka paljon raskaita hetkiä ja sydäntä riipaisevia tapahtumia pitää vielä esittää, ennen kuin kansainvälinen yhteisö herää käsittääkseen sen, että Venäjän toimet ovat sietämättömiä? Kuinka paljon on kestettävä vääryyttä, ennen kuin totuus tulee selkeäksi – että sotatoimet eivät vain tieten tahtoen aiheuta kaaosta ja tuhoa, vaan ne myös systemaattisesti tuottavat inhimillistä kärsimystä?
Venäjän aggressiivinen politiikka ei ainoastaan loukkaa ihmisoikeuksia ja kansainvälistä lakia, vaan se myös syö elintilaa humanitaariselta avulta. Se estää hätäaputyöntekijöitä saavuttamasta niitä, jotka tarvitsevat heitä eniten. Missä on kollektiivinen viha ja raivo tätä epäinhimillistä konetta vastaan, joka näyttää pyörivän ilman pienintäkään ongelmaa? Miksi emme kuule äänekkäämpää huutoa kansainväliseltä yhteisöltä?
Meidän on kohdattava kylmä totuus: Venäjä käy sotaa omilla säännöillään, piittaamatta sotaa koskevista yleismaailmallisista säännöistä, kuten siviilien suojelusta. Se on irvokas ja absurdi näytelmä, jossa Venäjä pesee kätensä inhimillisestä kärsimyksestä, jota sen toimet aiheuttavat.
Tässä madonlukemassa kyselyssä on yksi kysymys, joka nostaa karvat pystyyn: kuinka paljon lisää inhimillistä kärsimystä aiheutetaan, ennen kuin teessä on riittävästi pontta herättämään kansainvälinen yhteisö? Ei ole kyse siitä, etteikö meillä olisi tarpeeksi todisteita tai tietoa. Kyse on tahdon ja moraalin puutteesta.
Nyt on korkea aika, että kansainvälinen yhteisö ottaa isomman roolin ja ryhtyy toimenpiteisiin Venäjän sotatoimia vastaan. Emme voi antaa tämän järjettömyyden jatkua – inhimillinen kärsimys on lopetettava!
Paheksunnan ja raivon lisäksi meillä on myös kyky muuttaa asioita. Se alkaa asettamalla Venäjä vastuuseen sen teoista, rangaistuksista, jotka toimivat varoituksena muille, jotka saattavat harkita samanlaisia tekoja. Venäjän sotatoimet aiheuttavat sietämätöntä kärsimystä, ja meidän on korkea aika tehdä tämä peruuttamattoman selväksi jokaiselle, joka tapahtumia seuraa.