Paleontologin työ on kuin aikamatka, jossa aikakaudet ja kielet kietoutuvat toisiinsa kuin vanhan kivi- ja rautakauden raaka-aineet. Teollinen vallankumous, tuo valtava muutosvoima, ei vain mullistanut ihmisten tapoja työskennellä ja elää, vaan myös kalvoi syvälle kielellisiin rakenteisiin, jotka olivat aikanaan elintärkeitä. Miltä tuntui, kun sanat alkoivat karata käsistä, ja merkistöt muuntuivat kohdista, joita kukaan ei enää ymmärtänyt?
Kuvittele pieni, yhtenäinen kylä keskellä teollista myrskyä. Asukkaat keskustelivat keskenään kielellä, joka oli kuin vanha, lyijyinen rakenne; sisällöltään rikas mutta äärettömän hauras. Kun höyrykoneet alkoivat jyristä ja teollistuminen pyyhkäisi yli maan, se vei mukanaan myös tämän kielen. Jäljelle jäi vain piirroksia ja muinaisia äänteitä, jotka muuttuivat ajan myötä vain muistoiksi.
Jokainen metallikappale ja puuhella, jokainen kendra-kivimuoto ja raakuus, kuin satojen ja tuhansien vuosien työn tulos, kätki sisäänsä tarinoita, jotka olisivat voineet vaihtua kuin kivet veneytyessään. Voiko muutos olla samanaikaisesti tuho ja luomus? Kun uusi aika suorittaa väkivaltaisen paluunsa vanhan aikakauden käytäntöihin, kieli, joka yhdisti yksilöt, rikkoontuu.
Teollisen vallankumouksen myötä kadonneet kielet ovat kuin haamukieliä, jotka piiloutuvat teollisten raaka-aineiden taakse. Arkeologisten löytöjen joukosta on mahdollista löytää raakoja hirvityksiä ja luunsiruja, jotka antavat aavistuksia menneistä. Entä jos kätemme osaisivat ymmärtää ja puhua tuota kadonnutta kieltä? Entä jos voisimme elvyttää sen tuhdista savesta kuin aikakauden ekosysteemi, antaen äänen keraamisten uurnien ja rikkoutuneiden konttien muistoille?
Käy ilmi, että kielellinen katoaminen ei ole pelkästään sanojen karkaamista, vaan se on myös identiteetin murenemista. Kivyksi peitetyt viestit, jotka ehtivät upota päivänvaloon, eivät kerro vain menneistä epävarmuuksista, vaan myös ihmismielen kaipuusta johonkin suurempaan, johonkin, joka ei häviä vaikka maailman kasvu koettaa ne muurata. Näiden viestien etsimisessä on kyky tajuta, että koskettaminen ja kuunteleminen avaa polkuja, joita vuosituhansien hämärä ei ole peittänyt.