Kuvittele hetki, että yön tullen avaat ikkunan ja näet kuun hohtavan taivaanrannassa. Sen kullanhohtoinen pinta kätkee sisäänsä salaisuuksia ja mysteereitä, joita ihmiskunta on vuosisatojen ajan yrittänyt tavoittaa. Mutta tiedätkö, mitä materiaalia kuu oikeastaan on? Oletko koskaan miettinyt, mitä jos kuu ei olisikaan se romanttinen, hiljaisuutta korostava pallo, vaan jotakin paljon häilyvämpää, ihmismielen tuottamaa harhaa?
Itse asiassa, kuuma ja kylmä, himoinen ja pelokas; kuu on itsessään kuin unohdettu kivimateriaali, jonka pinnalla himmeät varjot tanssivat. Historian kuluessa ihmiset ovat lukeneet kuusta runoja ja lauluja, mutta harva on kyseenalaistanut sen merkityksen meidän psykologisessa maisemassamme. Mikäli kuu saataisiin syösty alas ja tutkittavaksi tuoduksi, mitä se paljastaisi ihmisen sisimmästä?
Kuvittele, että kuun matka meille olisi ollut nostetta kohottava, kuin suuri kivimassa, joka heijastaa pelkojamme ja toiveitamme. Voisiko se olla itseasiassa eräänlainen peili? Kuitenkin, tieteen kartoittama tietoisuus kuun olemuksesta on vain jäävuoren huippu. Entäpä niin sanottu „kuun kova ydin“? Se on henkinen rakennelma, joka levittää illuusion vakaudesta, vaikka se onki vain harhaa.
Onko aika kyseenalaistaa tämä kuihtunut myytti? Kuukivestä ei ole pelkästään ajateltu materiaalia, vaan eräänlainen ajatusrakennelma, yhteiskunnan kollektiivinen unelma. Meidän on ehkä tarve purkaa tämä myyttinen rakenne ja paljastaa, mitä se oikeasti merkitsee: pelot ja turhautumiset, jotka ovat piilossa meidän sisimmässämme. Me emme vain katso kuuta, vaan me palaamme kerta toisensa jälkeen tekemään siitä tarinaa, joka on yhtä vahva kuin kivimateriaali.
Voisiko olla, että meihin on iskostettu tarve nähdä kuu vain kauniina, etteivät omat pelkomme ja epävarmuutemme paljastuisi? Ehkäpä tämä kaikkein ylväin taivaan runoilija on suurin tabumme, jokin mikä yourtuu ennemmin tai myöhemmin. Sen kimmeltävä pinta on vain opettajamme, joka kutsuu meitä katselemaan syvemmälle kuin vain pintakuvastoon ja kyseenalaistamaan, mitä todella tiedämme. Kysymme väärin: kysymme ”mikä kuu?”, kun pitäisi kysyä ”miksi kuu?”
Kun seuraavan kerran katsot yöhön, muista, että kuu on enemmän kuin vain valoa ja varjoa; se on meille elintärkeä muistutus omista unelmistamme ja peloistamme. Se on kova, ainutlaatuinen kivimateriaali, josta on tehty ihmisen haaveet, ja se kutsuu meitä tutkimaan, mistä on oikeastaan kyse – sekä kuussa, että itsessämme.