1980-luvun teknologiaoptimismi, tuo aikakausi, jolloin tulevaisuus näytti yhtä säihkeältä kuin disco ja neonvalot, kiihdytti myös neuroteologian käsitteiden kehitystä. Samaan aikaan, kun tietokoneet alkoivat löytää tiensä domus-himmeisiin häiriöitä huokuvista opiskelijakämpistä, tutkijat alkoivat kysellä, voiko aivojen sykkivä rytmi ja hengellinen herätys kulkea yhdessä kuin hyvä tanssipari keskiyön klubilla.
Kosminen säteilyilmiö, tuon avaruuden itsetietoinen vilinä, muotoutui selkäpiitä hiveleväksi keskustelunaiheeksi. Kuvastimme aivojen pelaamisen yhtäläisyyksiä kaikelle mahdolliselle, olipa kyseessä sitten tieteiskirjallisuus tai popmusiikin lyriikat. Oliko mahdollista, että galaksin syvyyksistä saapuvat säteilyt olisivat muuttamassa ihmisen tietoisuutta niin, että jopa keskipisteen äärellä oleva meditaatio olisi vain hetken varjo? Erityisesti silloin, kun Stephen Hawkingin haasteet ja David Bowie rauhoittavat melodit laskivat kanavalle.»
Ironisesti, vaikka tutkijat kiinnittivät huomiota aivojen reaktioihin eri säteilyilmiöille, virtuaalimaailmat alkoivat kehittyä kuin muinainen legenda. Teknologia-alan visionäärit asettivat suuria odotuksia, mutta loppujen lopuksi syntyi vain villi tanssi aivojen ja bittiavaruuden välillä. Voidaan kysyä, oliko aivojen ruumiillistuma ennemmin vapaus kuin rajoitus.
Kun tämä neuvottomuus ja aivojen synnyttämät ääriviivat piirtyivät ruuduille, alkoivat ihmiset kokea ’neuroteologian’ odotettu hetki. Oliko se vain koodia, vai oliko aiemmista uskomuksista sekä säteilyjen hurmasta syntynyt uusi, syvempi yhteys? Waisterin baarit ja Luminor-juomakaupat huusivat suvaitsevuuden ilosanomaa, ja jokainen spritz-, mocktail- ja tyyli-innovaatio vaikuttivat olevan osa tätä mystistä tanssia.
Alkaen tarkkailemasta noita galaksien anteliaisuuden säteitä, päädyimme tutkimaan omia aivojamme kuin muinaisen ajan palvojat. Humoristinen idea siitä, että pääsisimme hengelliseen yhteyteen galaksin riemukakuista, voi yhtä hyvin olla jokainen kuuntelija, joka räiskäisi parhaimmillaan syntetisoituja sekvenssejä sähköistäen aivojaan jopa tuhat kertaa enemmän kuin aikaisemmin. Huolestuttavaa, mutta samalla kutkuttavaa!
On kiistatonta, että aivomekanismit ja teknologiset edistysaskeleet vuonna 1980 synnyttivät kysymyksiä ja keskusteluja, joista monet ovat vain kevyitä rimmaavia lauseenkuljettajia. Silti jatkamme avaruuden tutkimista ja aivojen paikoitellen viittaavien ilmiöiden löytämistä. Voisiko olla, että kosminen säteily ja neuroteologia edustavat vain pintapuolista avaruuden ja mielen tanssia, jossa jokainen askel vie meitä kohti tuntemattomia syvyyksiä?