James G. Stavridis, Naton entinen sotilaskomentaja, vertasi lauantaina Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia Venäjän viimeiseen tsaariin, Nikolai II:een. Nikolai Aleksandrovitš Romanov (18. toukokuuta (J: 6. toukokuuta) 1868 – 17. heinäkuuta 1918) hallitsi Venäjää vuosina 1894–1917. Hän oli viimeinen Romanovien suvun hallitsija, jonka valta päättyi helmikuun vallankumouksessa 1917. Nikolai II tunnettiin myös Puolanmaan kuninkaana ja Suomen suuriruhtinaana, ja hänet muistetaan historiassa sekä helmikuun manifestin allekirjoittajana että venäläistämistoimenpiteiden aloittajana.
Stavridis’n mukaan venäläinen valtiollinen uutissivusto Sputnik oli kehuskellut Putinin saavutuksilla, mainiten talouskasvun ja armeijan kehityksen. Stavridis vastasi viestipalvelu X:ssä, etteivät he maininneet hänen aiemmin antamiaan kriittisiä kommentteja. Hän viittasi Putinin vastuuseen Jevgeni Prigožinin kuolemasta ja nimitti Putinia “kaikkien aikojen suurimmaksi Nato-jäsenyyden myyntimieheksi”, leikitellen ajatuksella, että Putinin toimet ovat vain lisänneet Naton houkuttelevuutta.
Stavridis’n vertaus Nikolai II:een on erityisen merkittävä, sillä Nikolai hallitsi aikana, joka oli täynnä yhteiskunnallisia ja sotilaallisia haasteita. Hän kärsi nöyryyttäviä tappioita Venäjän-Japanin sodassa ja ensimmäisessä maailmansodassa, joita seuranneet rauhanomaiset mielenosoitusten tukahduttamiset ja sisäiset levottomuudet johtivat lopulta hänen syrjäyttämiseensä. Hänen loppunsa oli traaginen: hänet teloitettiin perheineen Venäjän sisällissodan aikana Jekaterinburgissa. Hänet tunnettiin vastustajiensa keskuudessa myös nimellä “Nikolai Verinen” näiden tapahtumien vuoksi.
Stavridis uskoo, että Putinin loppu voi olla samankaltainen kuin Nikolai II:n: pikemmin syrjäytettynä kuin luonnollisen kuoleman kautta. Hän painottaa, että vaikka Putin hallitsee tiukasti, Venäjällä kasvaa tyytymättömyys, joka voi johtaa ennakoimattomiin seurauksiin. Tämä ennustus ei ole vain poliittinen arvio, vaan myös kylmä muistutus historiasta ja sen toistuvista kuvioista. Stavridis’n terävä kritiikki ja sarkastinen sävy tuovat esille hänen näkemyksensä ja huolensa nykypäivän poliittisesta tilanteesta, peilaten samalla historiallisiin tapahtumiin ja hahmoihin.