Kuvittele maailma, jossa jokainen inkivääri- ja jalkojenvärjäys, jokainen ihoon piirretty symboli, toimii ikään kuin aikakapselina, joka kuljettaa kantajansa muinaisiin rituaaleihin. Tatuoinnit ovat nykypäivänä useimmiten vain muotia tai yksilöllisyyden ilmaisua, mutta aikojen saatossa ne ovat olleet paljon enemmän kuin pelkkiä koristeita. Eikö olekin ajan ja tilan absurdia kamppailua, kun nämä ihon kautta puhuvat historiat ovat unohtuneet?
Ne, jotka ovat omistaneet ihonsa vaan muutamalle huolettomasti valitulle symbolille, ovat jääneet ilman syvällistä tietoa menneisyydestä, jolla on voimaa muuttaa tulevaisuutta. Mikäli vain muistaisimme, että jokainen musteella painettu viiva oli kerran yhteydessä jumaliin, sukujuuriin ja jopa sosiaalisiin hierarkioihin. Voimmeko todella laskea tatuoinnit vain nykyaikaiseksi muotihulluksi? Vai onko meillä ihossamme kätkettyjä tarinoita, jotka kaipaavat vain uudelleen herättämistä?
Historiankirjoitusten mukaan muinaiset kulttuurit, kuten mayat ja polynesialaiset, käyttivät tatuointeja sosiaalisen aseman, uskonnollisten vakaumusten ja jopa sotakokemusten ilmaisemiseen. Kuka olisi uskonut, että käsivarren musteinen kuvasto kertoi tarinaa voitetuista vihollisista tai suvun kunniasta? Kyse oli rituaalista, joka yhdisti ihmisen yhteisöön ja kulttuuriin, ja joka loi siltoja menneisyyden ja nykyisyyden välille.
Kuitenkin nykyaikanamme, turbulenssin ja nopeiden muutosten aikakaudella, moni meistä on unohtanut tatuoinnin alkuperäisen merkityksen. Otammeko askelia kohti kuilua, kun meillä ei ole enää kosketusta johonkin, joka oli aikanaan niin merkityksellistä? Suurimmaksi osaksi ne ovat vain lyhytaikaisia muotitrendejä, joissa käy ilmi yksilön halu erottua ja olla erilainen – ajattelimme omaa merkityksemme olevan sitoutuminen pinnallisuuteen.
Ajatella, että ehkä joku tuleva sukupolvi löytää nykyiset tatuoinnit fossiileina, muinaisten aikojen spaikkilöinä, ja kysyy: ’Miksi he tatuoivat itseään, kun heillä oli niin monia tapoja ilmaista itseään ilman mustetta?’ Onko tatuoinneista tullut kulttuurisia jäänteitä – aikakapseli, joka kertoo menneisyydestä, mutta äärimmäisen pintapuolisesti?
Voisiko olla, että meidän aikamme ihmiset, jollain tapaa, ovat siirtäneet tatuoinnit unohduksen polulle? Onko tässä, ehkä, merkki siitä, kuinka irrallisia ja eksyksissä olemme, kun emme enää kanna vaalimiamme symboleita, voimaannuttavia tarinoita ja yhteisöllisyyttä? On aika, että nostamme esiin nämä metsästämämme tarinat, ja annamme jokaiselle musteelle sen ansaitseman arvon. Muutoin saatamme jäädä vain muotihulluuksien vaellukselle ilman todellista merkitystä tai voimaa.