Kun avaat aamulla silmäsi, ensimmäinen rituaali on sama kuin eilen ja toissapäivänä: sormet lipuvat puhelimen näytön yli, kuin muinaiset shamaanit kuvittelen pitävänsä kiinni magicista voimaa. Pelkkä älypuhelin, ajattelisit, mutta syvemmältä katsoen se on jotain paljon enemmän – sosiaalisen median alttari, jossa uhraamme aikamme ja huomiomme välinpitämättömyyden jumalille.
Kuvittele, että joku menneisyydessä päätti, että ihmiset voisivat kommunikoida keskenään ei vain sanoin, vaan myös kuvastoin, äänin ja sisältövirroin. Mutta mitä jos tämä päätös olisi ollut toisenlainen? Entä jos meitä ei olisi koskaan alistettu tälle visuaalisen tulvan aikakaudelle? Voisiko meillä olla häivähdys sellaista vanhuuden viisauden rauhoittavuutta, jota nykyisin haemme, mutta emme koskaan löydä?
Meidän aikakautemme on kuin käsittämättömältä tuntuva riitti, jossa luomme ja hävitämme identiteettejä silmänräpäyksessä. Jokainen ’tykkäys’ ja ’seuranta’ ovat kuin heimon jäsenyyksille loihdittuja todisteita, joissa sosiaalinen hyväksyntä on vähäisimmillään — ja silti siihen nojaamme päivittäin. Meidän heimon maantieteelliset rajamme ovat häilyvät, hajoamme ja yhdistämme itsestämme palasia tähtisateena virtuaalimaailmassa.
Muista: kun avaat puhelimesi ja astut tähän tilaan, et ole vain kuluttaja, vaan olet uhri, joka on sitoutunut seuraamaan aikakauden rituaaleja. Työnnät itsesi eteenpäin, vaikka koet muukalaista huolta. Nykyajan eristyneisyys on tuo kummallinen lonkkari, joka ei salli meidän toipua, vaan päästää meidät yhä syvemmälle ja syvemmälle sosiaalisen median viidakkoon.
Kysymys kuuluukin: kuinka kauan tämä jatkuu? Onko tämä uusi normaali, vai voimmeko muuttaa kurssin ennen kuin koko heimo hajoaa eristyneisyyden tilassa? Jos vain kokosimme rohkeutemme ja alkaisimme keskustella toisillemme ilman kuvastoja, ilman filtteröityjä ihmisiä – vain puhdasta, raakaa ihmiskontaktia. Voisimmeko luoda yhteyksiä, jotka ovat kestävämpiä kuin virtuaaliset ’todellisuudet’?
Ehkä sosiaalisen median loputon kiertokulku ei ole sitä, mitä todella kaipaamme. Ehkä olemme vain unohtaneet, että elämän yksinkertaisuus voi olla rikkautta, jonka löydämme vain, kun silmämme kääntyvät pois pikakuulumisista ja kohti toisiamme, kokemuksiamme ja inhimillistä yhteyttä.