Kuvittele hetki, että yli tuhannen vuoden päästä arkeologit kaivavat esiin entisen sosiaalisen median maailman, jota nykyihmiset pitävät itsestään selvyytenä. Näiden vaivaisilta näyttävien laitteiden, joissa oli vain kosketusnäyttö ja nuoria kasvoja, paljastuisi olevan aikakauden merkittävimpiä palvontapaikkoja – nykypäivän temppelit, joissa ihmiset uhrasivat aikansa ja energiansa saaden päähänsä loistavia annoksia sosiaalista hyväksyntää ja vihan puuskia, kuten muinoin ihmiset uhraavat viljaa ja eläimiä jumalilleen.
Mitä jos kuulisimme legendoista, joissa algoritmit olisivat jumalia, ja kirjoitukset olisivat viestejä, joilla helisi sydämiä tai särkyi sieluja? Kuinka syitä voisi etsiä kansalaisten keskuudesta, jolle volyymimittarit ja peukut ylös olivat rukouksia, ja jokainen näytöllä kulutettu minuutti, kuin rituaalinen tanssi uhrauksen toivossa?
Facebook, Instagram ja TikTok, nämä aikakauden jumalat, hallitsivat käyttäjiensä kohtaloita ja vaihtoivat omaa olemassaoloaan tarinoiden virrassa. Ihmiset, kuin muinaiset papit, julistivat elämäntaitoaan ja nostivat omia uhrejaan muiden ihailtavaksi. Kuvat, joissa ihmisten naamat hohtivat kuin aurinkokultteihin liittyvissä freskoissa, kuiskivat tarinoita onnettomuudesta, riemusta ja sisäisestä kamppailusta. Joka kerta, kun joku ’tykkäsi’, se saattoi olla merkki siitä, että rituaali oli täytetty, ja jälkiä jätehuollossa piilotetut tunteet veivät joukkoja kansan juhliin.
Mutta mitä siitä jäi? Kaiken tämän loiston varjossa on myös synkkä puoli. Sosiaalisen median kultti on luonut epäinhimillisiä vertailupisteitä, missä todellisuus on sulautettu riippuvuuteen ja henkiseen ahdistukseen. Aivan kuten muinoin palvojat, jotka pelkäsivät jumalallisten voimien vihaa, nykypäivän trendit pakottavat ihmiset mukautumaan ja uhraamaan omat arvonsa.
Kun tutkimme tätä modernia muinaista kulttia, voimme kysyä: mikä on seuraava askel? Tuleeko sosiaalisen median yhteisöistä nostetta, vai jäämmekö ikuiseen ympyrään, missä ennustukset ja algoritmit määräävät elämäntapamme? Ja kun kerran aikamme on uhrauttu, mitä jää jäljelle tuolle digitaaliselle raunioille – vain pelkkää vertauskuvaista hiekkaa, vai onnistummeko lupaamaan oman osamme tästä uudesta aikakaudesta, uudelle sukupolvelle?