Kun astumme modernin elämän hektiseen virtaan, kuljemme keskittyneinä puhelimemme näyttöön, ikään kuin se olisi ainoa todellisuus, joka meillä on. Mutta kuvaa mielessäsi: kokoonnumme keskenämme kolkossa huoneessa, jokaisen kädet syvällä taskuissa, kun vaellamme digitaalisessa maailmassa, vain vilkuillen toisiamme. Onko tämä uusi kulttuurinen rituaali, vai onko se vain sattumanvarainen tapa, joka on kypsynyt sosiaalisen median huminassa?
Olisiko mahdollista, että olemme luoneet itsellemme muinaisen kultin? Rituaalit ovat olleet ihmiskunnan luonnollinen osa kautta aikojen, mutta nyt meillä on käsissämme jotain aivan muuta. Ikivanhoissa kulttuureissa kantoivat ihmisten yhteisöön yhdistävät elementit – tanssit, laulut, yhteiset ateriat. Me puolestaan uskomme, että voimme muodostaa yhteyttä toisiimme nykyaikaisilla laitteilla, joista suurin osa on jäänyt tyhjiksi muodoiksi. Kädet taskuissa on symboli: me emme oikeastaan edes yritä koskettaa toisiamme enää.
Kuvitellaan, että arkeologit tulevat kaivamaan kerroksellista historiaamme muutaman vuosisadan kuluttua. He löytävät pölyisiä älypuhelimia, joissa näkyy rakeisia kuvia joukkoihmisistä, jotka hymyilevät räikeitä suodattimia käyttäen. He tulkitsevat tämän kulttuurin rituaaliksi. He saattavat jopa kokea ihmetystä siitä, miten ihmiset kykenivät kommunikoimaan toistensa kanssa ilman fyysistä läsnäoloa, ja he alkavat kehittää omia teorioitaan muinaisista käytännöistä, jotka pitivät meidät eristyksissä omasta maailmastamme.
Voisiko siis olla, että meidät on tuomittu toistamaan ikivanhoja virheitä? Uskomme olevamme edistyneitä, mutta ehkä unohdamme, ettei yhteys toisiimme perustu vain teknologiaan, vaan myös ihmisyyteen. Ja kun seuraavan kerran suuntaamme katseemme puhelimeen, muistakaamme, että voisimme olla vaikkapa omassa pienessä kivikautisessa kylässämme, jonne viestit kulkeutuvat vain käsien kautta, ei näyttöjen tai äänien.
Rituaalit muuttavat muotoaan, mutta pohjimmiltaan viisaus pysyy samana. Yhteys toisiin ihmisiin ei voi koskaan olla pelkästään digitaalista; tarvitsemme edelleen käsien lämpöä, katseita ja niiden hiljaista kieltä. Niinpä ehkä onkin aika kaivaa kätkemämme käsi taskuistamme ja alkaa tanssia, laulaa ja jakaa hetkiä kanssamme, olipa siinä mukana älypuhelin tai ei.