Unohdetut rituaalit: Miten selfiesuunnittelu paljastaa aikamme sumeat arvot

Unohdetut rituaalit: Miten selfiesuunnittelu paljastaa aikamme sumeat arvot

Me elämme aikakautta, jolloin jokainen hetki on mahdollisuus vangita, kokea ja jakaa. Mutta mitä tapahtuu, kun tämä jatkuva itsensä esittely muuttaa meidät enemmän rituaalisiksi kuluttajiksi kuin aidosti eläviksi? Selfiet ovat olleet arkipäiväämme jo vuosia, mutta harva meistä pysähtyy miettimään, mihin tämän itsemme tallentamisen kulttuuri johtaa.

Kuvittele itsesi tulevaisuudessa. Arkeologit kaivavat esiin laajan kokoelman pikselimäisiä, itseteematisoituja muotokuvia, jotka olivat aikamme huipentuma. Mitä he ajattelevat meistä? Ovatko he innoissaan tästä muinaisten kulttuurien sellaista äärimmäisestä itsensä esittelemisestä vai kokevatko he häpeää meidän puolestamme?

Selfie ja sen ympärille rakentuneet rituaalit ovat pieni, mutta täysin avainasemassa oleva osa nykykulttuurimme mikrokosmosta. Tässä on kysymys paljon suuremmasta: Meidän tarpeestamme tulla nähdyksi, kuulluksi ja hyväksytyksi. Kuka meistä ei haluaisi olla osa jotain suurempaa, tuntea merkityksellisyys rippeitä? Kuitenkin, kun kamera katsoo meitä, käännämme selkämme itsellemme, hetkille, joissa olemme vain me.

Olennaista ei kuitenkaan ole vain se, että otamme kuvia itsestämme, vaan mitä nämä kuvat paljastavat. Ne kertovat tarinoita itsepetoksesta, identiteetistä ja yhteisöllisyydestä. Kun katselemme peiliin, näemme vain puolitiehen jääneen ihmisen, joka ei osaa enää arvottaa elämäänsä ilman jälkeä sosiaalisessa mediassa.

Voimme puhua tällaista rituaalista vaikka kuinka paljon, mutta kysymmekö todella, onko tämä tapa elää meille hyväksi? Vastaukset löytyvät jokaisen selfie-tililtä. Mitä enemmän jaamme, sitä enemmän miellämme itsemme osaksi jotain suurta, mutta samalla unohdamme elää aidosti, yhdessä.

Tulevaisuudessa, kun arkeologit kaivavat meitä esiin, he löytävät meidät hymyilevinä, mutta alati tyhjentyvinä. Siksi on enemmän kuin aika pysähtyä miettimään: ovatko nämä yhdentekevät, myönteiset ja aina hyvissä valaistuksissa otetut kuvat todellinen kuva omasta olemassaolostamme vai ovatko ne vain hatun alle piilotettua tuskaa, unohtunut rituaali, joka on menettänyt merkityksensä?