Kuvittele hetki, että vuosi on 3023. Meidän aikamme älypuhelimet, nuo loistavat näyttöpalatsit, ovat muuntuneet muinaiseksi rituaali- ja välinejärjestelmäksi, jonka merkityksestä jälkipolvet miettivät suurin kysymyksin ja kunnioituksin. Miltä tuntuisi, jos nykyajan yhteiskunta, digitaalisten kilvoitteluiden ja päättömien ilmoitusten vallassa, muuttuisi heidän silmissään kuin säihkeäksi uneksijaksi, joka tanssii aikakauden tuulen mukana?
Kun kaikki kommunikointi oli sidenauhoitettua, tieto kulki valonnopeudella ja olivatko kaikki ns. ’sosiaalisen median sovellukset’, joissa ihmiset paljastivat elämänsä pienimmätkin yksityiskohdat, vain muinaisajan eksoottisia rituaaleja? Näissä aikakirjoissa voidaan nähdä meidät, nykypäivän ihmiset, alttarilla, uhraten aikamme ja huomiomme häikäiseville, vain hetkellisesti tyydyttäville sisällöille, kytkien itsemme ikuisesti virtuaalisiin kahleisiin. Puhdas, ruusutahrainen kuva, eikö vain?
Ajatus siitä, että tulevaisuus voisi vuoropuhelussaan viedä meidät taaksepäin, muistuttaa meitä siitä kuinka haavoittuvia olemme jatkuvalle muutokselle. Ihmiset ikuistavat, dokumentoivat ja performoivat elämäänsä älypuhelimen kautta niin intensiivisesti, että tulevat sukupolvet todennäköisesti riitelevät siitä, oliko älypuhelin aidosti kommunikoimisen väline vai enemmänkin moderni bumerangi — mikä pakotti meidät aina vain syvemmälle eristyksiin itse asiassa.
Kuvittele hetki museossa, jossa nuori tutkija kaivaa esiin kauniisti koristellun älypuhelimen, joka on säilytetty muovisen, hyvin tiiviin näyteikkunan takana. Hän kuuntelee vanhan, rappeutuneen opasään yhdistävän ja inhimillistävän tarinaa menetetystä ajasta – ajasta, jolloin ’riippuvuus’ ei ollut pelkästään kaupallista, vaan syvää inhimillistä kaipuuta yhteyteen, jota ei saavutettu.
Tietoisuus, että tämä riitti monille tuntemattomaksi jääneenä aikakautena, tuo ristiriitaisuutta. Tulisiko meidän hävetä aikakautemme vaelluksia taaksepäin, kasvaneen liikkuvuuden syöksymistä kohti syvää paikallista jälleen sulkeutuneisuutta? Onko tämä digitaalinen aikamme päätös viimeinen tekijä sosiaalisen liikkeen merkityksessä vai muinaisuuden aavistus siitä, kuinka helposti ihmismieli sortuu huimien muotojen ja kauniisti pakkauksen sisälle paketoitujen kokemusten kyytiin?
Tulevat sukupolvet tulevat spekuloimaan, mutta samalla he tulevat myös oppimaan; heiltä vaaditaan kykyä tulkita ja kyseenalaistaa omia juuriaan ja häilyvää historiaansa. Joten sellaisille, jotka ajattelevat älypuhelimista vain modernina välineenä, olisi hyvä muistaa: jokainen kosketus, joka jää muistoihin tuo mukanaan kulttuurisen hälyn, joka on rikkaampaa, kuin voimme koskaan kuvitellakaan.