Ukrainan ja Venäjän liikekannallepanot ovat herättäneet keskustelua viime aikoina. Ukraina ei ole vielä aloittanut liikekannallepanoa, mutta Venäjä teki niin jo kesällä 2022, noin puolitoista vuotta sitten. Tämä ero kertoo paljon kummankin maan sotilaallisista valmisteluista ja strategioista.
Liikekannallepano, eli mobilisaatio, on prosessi, jossa valtion asevoimat – erityisesti reservi – sekä muut yhteiskunnan osat asetetaan taisteluvalmiuteen. Suomessa tämä on ollut tuttua jo pitkään, ja menettelyt ovat kehittyneet vuosien varrella. Prosessiin kuuluu reserviläisten kutsuminen palvelukseen, joukkojen ja tarvikkeiden valmistelu sotaa varten sekä erilaisia suunnitelmia, joilla pyritään saavuttamaan nopea ja tehokas valmiustila.
Historiallisesti mobilisaatio-sanaa käytettiin ensimmäisen kerran sotilaallisessa merkityksessä 1850- ja 1860-luvuilla, kun kuvaillaan Preussin armeijan valmistelua. Tämä käsite on elänyt ja muuttunut monien konfliktien kautta. Erityisesti ensimmäisen ja toisen maailmansodan aikana monet maat kehittivät monimutkaisia ja kattavia suunnitelmia saavuttaakseen nopean mobilisaation. Mobilisaatio voi olla joko täydellinen, jolloin kaikki reserviläiset ja resurssit otetaan käyttöön, tai osittainen, jolloin vain osa resursseista mobilisoidaan.
Suomessa liikekannallepanon käytännöt ovat muuttuneet vuosien saatossa. Vuonna 1935 maa siirtyi aluejärjestelmään, mikä oli merkittävä muutos tavanomaisessa mobilisaatiossa. Tämä järjestelmä mahdollistaa alueellisesti koordinoitujen puolustustoimien toteuttamisen ja on osa laajempaa turvallisuus- ja puolustussuunnitelmaa. Tänä päivänäkin Suomessa on voimassa olevia suunnitelmia ja käytäntöjä, jotka varmistavat, että maa voi nopeasti ja tehokkaasti siirtyä puolustustilaan tarvittaessa.