On varhainen aamu, kun kaupungin kaduilla vaelletaan kuin unihiekkaa henkivissä rokkareissa. Mobiililaitteet kimaltelevat kourissa kuin muinaiset avaruusolentojen aarteet: ne ovat nykyajan aikakoneet, joilla matkustamme ajassa ja tilassa. Ominaisuudet, joista emme osanneet edes uneksia, esimerkiksi kykyä lähettää ajatuksia ja tunteita sekunneissa ympäri maailmaa, alkavat muuttaa käsityksiämme perinteisistä rituaaleista.
Kuvittele hetki, että sadan vuoden päästä jälkipolvemme seisovat digitaalisissa temppeliensä edessä, miettien, kuinka nämä muinaiset artefaktit viittasivat ihmisen kykyyn olla yhteydessä – ja samaan aikaan eristyksissä. Nykyajan nuoriso suorittaa hämmennystä herättäviä ruumiillisia rituaaleja: rinnakkain seisomista, todellista katsekontaktia, henkistä ja fyysistä kanssakäymistä, aivan kuten vuosisatoja sitten. Kaikki tämä vain siksi, että he haluavat ymmärtää, miksi aikakoneet, nuo modernit avaruusolentojemme rakennelmat, eivät riittäneet tekemään heistä läheisiä.
Kodittomien lukumäärä kasvaa samalla, kun sosiaalisen median kuningaskunnat kukoistavat. Liitämme jatkuvasti enemmän itseämme digitaalisiin temppeliin – tyhjentäen sydämemme ja aivomme muotokuvien, statusten ja tykkäysten muodossa. Mutta onko tämä vertauskuva, aikakoneiden riemu, vain harhaa? Onko jälkipolvimme palkittava muistojemme kokemukset ja tunteet monisoluisilla, syvällä sydämessä tuntuvilla rituaaleilla, vai puutummeko samaan syvenevään yksinäisyyden tunteeseen?
Ehkä aikakoneet, jotka käärivät meidät synnin ja kauneuden villiin tanssiin, eivät lopulta ole mitään muuta kuin hapanta muoviroskaa – tulevaisuuden fossiileja, jotka maan syvyyksissä odottavat jalostusta. Tämä uusi aikakausi on kuin vanha legenda, jossa signaalit kätketään sananlaskuihin ja kunniantuntoon. Rukoilemme koneita, mutta unohdamme ihmisen.
Onko meillä varaa menettää inhimillisyytemme tässä digitaalisten aikakoneiden labyrintissä? Olemme matkalla kohti tuntematonta, jossa rituaali voi olla vain synnin pohjaversio. Olisiko meidän toisinaan hyvä pysähtyä ja miettiä, mitä todella haluamme – digitaalista, välitöntä tai aitoa? Uuden aikakauden seremonian ydin verhoukseemme on ihmisen sydän, ei sähköinen ääni deniaaleissa. Tämä on aikakauden haaste: etsiä merkityksiä, ennen kuin tuhoat aikakoneet, jotka ovat meidän oma avaruusseikkailumme.