Kun ajattelemme muinaista kulttuuria, mielessämme saattaa piirtyä kuva valloittavasta riitistä tuhkassa tanssivista ihmisistä, loimottavasta tulesta ja mystisistä symboleista. Mutta entä, jos käännetään katseemme nykypäivään? Missä ovat nykyajan rituaalit, jotka jäävät historian hämäriin? Miten esimerkiksi sosiaalisen median jatkuva käyttö, tuottamaton selailu ja kuvapalveluiden loputon stoorien julkaiseminen muuntuvat aikanaan muinaisen kulttuurin fossiileiksi?
Kuvittele tilanne: nuori, älykäs, kädessä älypuhelin, ja silti ikään kuin vailla suuntaa. Sormet liukuvat näytöllä kuin riitiseppä muinaisessa metsässä, hurmaantuneena loistaen kaikille ja kuitenkaan kadottamatta itseään. Tämä ei ole vain ajankäytön haaskaus; tätä kutsutaan nykyajan virtuaaliseksi rituaaliksi, jossa itsensä esittely ja hyväksynnän hakeminen nettivierailta korvataan todellisten ihmisten kohtaamisen murehtimisella.
Rituaalit kehittyvät ja muuntuvat ajassa, mutta niiden ydin pysyy – tarpeemme kuulua johonkin, olla osa jotain suurempaa. Somesta on tullut kuin muinaisten kulttuurien tanssit: ne eivät tarjoa pelkästään viihdettä, vaan lohdutusta, yhteisöllisyyttä ja samalla myös identiteetin rakentamista. Milloin viimeksi joku antoi kännykän olla rauhassa torilla tai kahvilassa? Onko tämä uusi tapamme tanssia keskiyön tulen ympärillä, toivoen, että joku katsoo ja ihastuu?
Kuitenkin, kuten jokaisessa muinaisessa perinteessä, on myös varjoja. Virtuaalinen rituaalimme voi kätkeä alleen huolia ja pelkoja. Pettymyksemme ja riemuvoimamme haalistuvat, kun algoritmit määrittävät, kuka me olemme, ja mitä meiltä odotetaan. Bileet sosiaalisen median profitille saattavat vähentää inhimillistä kohtaamista alkuperäisellä, syvällisellä tasolla.
Näin tulevaisuudessa, kun monet meistä muistelevat nuoruuden aikojaan, mitä jää käteen? Millaisia monumentteja pystytämme nykyajan käytännöistä? Miten sosiaalisen median aikakauden traditiot paranevat jatkossa, jos emme osaa suhtautua niihin kriittisesti? Voisiko aikanaan perinteinen somekäyttäjä muuttua arkeologiseksi löydöksi, jota tutkitaan uteliaana muinaisuutena?
Historiankirjoittajat tulevat analysoimaan näitä viime vuosikymmenten virtuaalisia rituaaleja, kuten me tutkiemme esi-isämme kivimaalauksia. Millaista viisautta he löytävät? Ja mihin ominaisuuksiin meidän tulisi kiinnittää huomiota, kun ajattelemme omaa tulevaisuuttamme?