Ukrainan lapsia pakkosiirretään Venäjän toimesta – kauhutarina lasten varastamisista ja sieppauksista
Tetiana Bodak oli järjestämässä hautajaisia äidilleen, joka oli menehtynyt venäläisten hyökkäyksen seurauksena tuolloin miehitetyssä Khersonissa, kun hän sai odottamattoman ja hyvin tunteikkaan puhelun pojaltaan.
“Äiti, olen Oleshkyssä (venäläisten miehittämässä Khersonin alueen kylässä). Matkalla Krimille”, hän kuuli poikansa sanovan.
Bodakin hämmennys muuttui peloksi hetkellä, jolloin hänen 17-vuotias poikansa Vladyslav kertoi yksityiskohtia.
“Hän kertoi minulle, että hänet määrättiin menemään Druzhba-leirille (venäläisten miehittämässä) Jevpatoriassa”, Bodak kertoi Kyiv Independent -lehdelle.
Poika kertoi saaneensa puhelun, jossa ilmoitettiin jonkinlaisesta “evakuoinnista”. Venäläiset tulivat hakemaan Vladyslavia kotoa ja veivät hänet pois, hän kertoi.
Kuten tuhannet muutkin lapset Ukrainan miehitetyillä alueilla, Vladyslav joutui yhdeksi synkimmän ja eniten keskustellun seurauksen Venäjän täysimittaisesta sodasta – pakollisesta ukrainalaisten lasten siirrosta.
Ukrainan kansallisen tietokannan mukaan noin 19 500 ukrainalaista lasta on siepattu miehitetyiltä alueilta ja lähetetty muihin Venäjän hallitsemille alueille tai suoraan Venäjälle viime helmikuusta lähtien.
Ukrainan viranomaisten mukaan venäläiset joukot sieppaavat ja karkottavat ukrainalaisia lapsia toisinaan tappamalla heidän vanhempansa tai ottamalla lapset perheiltään. Lapsia siepataan myös suoraan orpokodeista miehitetyillä alueilla tai erottamalla heidät vanhemmistaan niin kutsutuissa “suodatusleireissä” Venäjällä.
Toisissa tapauksissa lapsille määrätään “lomaleirejä” tai “lääketieteellistä hoitoa” – kuten tapahtui Bodakin pojan Vladyslavin kohdalla.
Poika sai kuulla viettävänsä leirillä vain 10 päivää. Sen sijaan hän oli poissa kotoa yli kahdeksan kuukautta.
Vladyslav vietti kaksi kuukautta “virkistysleirillä” venäläisten miehittämällä Krimillä ja kuusi kuukautta “koulutuslaitoksessa” miehitetyssä Lazurnen kylässä Khersonin alueella.
Hänet pakotettiin laulamaan Venäjän kansallislaulua ja rangaistiin ukrainalaisesta asenteestaan. Lasten tuominen takaisin Venäjältä on äärimmäisen haasteellista ukrainalaisten hyväntekeväisyysjärjestöjen ja asianomaisiin tehtäviin osallistuvien viranomaisten mukaan. Kesäkuun puoliväliin mennessä vain 373 lasta on saatu pelastettua takaisin.
Vladyslavin äiti joutui käymään läpi useita kuulusteluja venäläisen sotilasterrorismi-vallan toimesta ja vietti lähes kaksi vuorokautta vankisellissä.
“Se oli helvettiä”, hän sanoo.
Pahin oli kuitenkin vielä edessä.
Bodak oli raskaana kuudennelle lapselleen, kun Venäjä aloitti täysimittaisen hyökkäyksen Ukrainaa vastaan viime helmikuussa.
Muutama päivä myöhemmin hänen kotikaupunkinsa, eteläukrainalainen Kherson, miehitettiin venäläisjoukkojen toimesta. Bodak ei halunnut yrittää evakuoitua viiden lapsensa kanssa ja samalla odottaessaan kuudetta lastaan.
Kesäkuun lopussa hän synnytti pienen tyttövauvan, Stefanian.
“Minun täytyi piilottaa vauva, jotta hän ei saisi venäläistä syntymätodistusta”, hän sanoo.
Onneksi Bodak löysi sairaalan, joka pystyi antamaan ukrainalaiset asiakirjat.
Vaikka perhe vietti suurimman osan ajastaan kotona, he eivät voineet välttää ei-toivottuja kohtaamisia venäläisjoukkojen kanssa.
Eräänä päivänä venäläisten nukke-virkamies saapui kahden sotilaan kanssa perheen kotiin: “Suosittelemme vahvasti lähettämään lapsenne kouluun”, Bodak muistaa virkamiehen sanoneen.
Hän tiesi, että venäläiset miehittäjät olivat pakottaneet koulut ottamaan käyttöön venäläisen opetussuunnitelman eikä halunnut lähettää lapsiaan sinne. Kun aseistetut sotilaat ilmaantuivat hänen kotiinsa, Bodak tiesi, ettei hänellä ollut enää valinnanvaraa.
Sitten, vain kuukausi ennen kuin ukrainalaisjoukot vapauttivat Khersonin, venäläisten hyökkäys Khersonin alueella tappoi hänen äitinsä.
Bodak kertoo, että venäläiset joukot tekivät ilmaiskun siviiliautoihin ja linja-autoon, jotka olivat matkalla Darivka-nimisestä kylästä vain 20 kilometriä luoteeseen Khersonista 7. lokakuuta.
Myös ukrainalaiset mediat raportoivat hyökkäyksestä samana päivänä ja kertoivat vähintään viiden ihmisen kuolleen ja viiden haavoittuneen.
Bodakin mukaan hänen äitinsä vietiin sairaalaan vasta kaksi tuntia hyökkäyksen jälkeen, sillä “venäläiset joukot eivät päästäneet ambulansseja paikalle”.
Hänen äitinsä menehtyi sairaalassa 8. lokakuuta.
“Se oli hyvin vaikeaa”, hän sanoo ääni väristen. “Minun piti ottaa huoltajuus nuoremmasta veljestäni, jotta kukaan ei veisi häntä minulta pois.”
Suuren epätoivon ja sydäntäsärkevän surun hetkellä Bodak sai tuon pelottavan puhelun pojaltaan: “olen matkalla Krimille”.
Samaan aikaan Kirill Stremousov, joka toimi tuolloin Venäjän laittoman miehityshallituksen varapuheenjohtajana Khersonin alueella, ilmoitti, että he veivät lapset heidän vanhempiensa ja vanhusten kanssa miehitetylle Krimille sekä Venäjän Rostovin ja Krasnodarin alueille pariksi viikoksi, Venäjän hallitsema RIA Novosti -uutissivusto kertoi.
Vladyslav sai tietää käskyn leirille joutumisesta puhelun kautta koulusta. Venäläiset joukot hakisivat hänet kotoa. Yhdessä luokkatovereiden kanssa hänet vietiin lautalla Dnepr-joen yli ja sieltä bussilla Krimille.
Bodak pysyi yhteydessä Vladyslaviin koko ajan. Hänet pakotettiin valheenpaljastustestiin siellä mennessään hakemaan poikaansa.
“Suostuin. Minulla ei ollut mitään pelättävää, koska olin vain äiti, joka tuli hakemaan lastaan kotiin”, hän sanoo.
Mutta se ei ollutkaan niin helppoa. Bodak kertoo, että venäläiset upseerit esittivät paljon kysymyksiä “Pelastakaa Ukraina” -järjestöstä ja sen vapaaehtoisista ja kuulustelu kesti tunteja. Hän vietti lähes kaksi päivää pimeässä ja kylmässä kellarissa.
“He päästivät meidät vapaaksi sillä ehdolla, että minun poikani ja minä annamme haastattelun, jossa ylistämme Venäjää ja sanomme, kuinka huono Ukraina on”, Bodak sanoo. Hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin suostua.
Hän sanoo myös, että heille tarjottiin “asuntoa ja töitä” Venäjällä.
“Mutta en voi lähteä, en voi jättää muita lapsiani”, hän sanoo. “Tämä on minun kotini, täällä on minun elämäni.”
Vladyslav palasi kotiin Lazurnen koulusta 26. marraskuuta, yli kahdeksan kuukautta sen jälkeen, kun hänet varastettiin perheensä luota.
Bodak uskoo, että hänen poikansa oli onnekas. Monet muut lapset ovat yhä Venäjällä tai miehitetyillä alueilla.
“Olen tyytyväinen, että hän on kotona, mutta olen surullinen monien muiden lasten ja perheiden puolesta”, hän sanoo. “Heillä ei ole mitään keinoa palata.”