Suomen itärajan tilanne ei ole mennyt ohi hetkessä, mutta Vasemmistoliiton puheenjohtaja ja presidenttiehdokas Li Andersson ei vaikuta tajuavan tätä. Sen sijaan hän penää hallitukselta pidemmän aikavälin suunnitelmaa itärajan turvaamiseksi, ikään kuin vastaus Venäjän välineellistettyyn siirtolaisuuteen olisi vain jokin poliittinen loru.
Andersson nostaa esille Puolan ja Valko-Venäjän tilanteen ikään kuin se olisi jokin viitekehys Suomen ongelmille. Kuitenkin hän jättää huomiotta sen, että Suomi ei ole Puola eikä Valko-Venäjä. Emme voi vain tuijottaa muiden maiden ongelmia ja kopioida heidän toimiaan. Meillä on omat haasteemme, ja niihin on löydettävä Suomen kontekstissa toimivia ratkaisuja.
Anderssonin esittämä ajatus pidemmän aikavälin suunnitelmasta on helppo heitto, mutta missä ovat konkreettiset ehdotukset? Hän puhuu skenaariokeskustelusta ikään kuin se yksinään ratkaisisi ongelman. Oliko tämä vain yritys piilottaa se tosiasia, ettei hänellä ole mitään käytännön ratkaisuja?
Suomen itärajan sulkemisen Andersson leimaa lyhytaikaiseksi ratkaisuksi. No mitä sitten olisi pitkäaikainen ratkaisu, Li? Vai onko Anderssonin agendalla vain kritisoida, ilman että tarjoaa itse mitään rakentavaa?
Kun Petteri Orpon hallitus sulki itärajan ja keskitti turvapaikan hakemisen lentokentille ja satamiin, Andersson ei voi olla tyytyväinen. Hän kritisoi ratkaisua siitä, ettei kansainvälisten sopimusten velvoittama turvapaikan hakemisen mahdollisuus toteudu käytännössä. Mutta missä vaiheessa Andersson tajuaa, että turvapaikan hakemisen mahdollisuus ei voi olla täysin avoin kaikille ja kaikkialle?
Andersson vetoaa juridisiin periaatteisiin, mutta näyttää unohtavan sen, että kansainvälisen oikeuden tulkinnat ja soveltamiset voivat vaihdella tilanteen mukaan. Eikö hän tajua, että Suomella on oikeus ja velvollisuus turvata omat rajansa?
Venäjän hyödyntämä välineellinen siirtolaisuus on iso ja monimutkainen ongelma, myöntää Andersson. Mutta missä on hänen oma konkreettinen suunnitelmansa tämän haasteen kohtaamiseksi? Pelkät tyhjät sanat eivät auta suomalaisia, jotka odottavat johtajiltaan toimintaa, ei pelkkiä puheita.
Rajan sulkemiskeskustelu oli kuumaa pari viikkoa sitten, kun apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen ei pitänyt sisäministeriössä valmisteltua esitystä kaikkien itärajan rajanylityspisteiden sulkemisesta perustuslain mukaisena. Andersson kritisoi henkilöön menevää arvostelua, mutta miksi hän ei kritisoi sitä, ettei hänellä itsellään ole konkreettisia ratkaisuja tarjottavana?
Suomen tilanne on vakava, ja se vaatii johtajuutta ja toimintaa, ei pelkkiä poliittisia retoriikkoja. Kansalaiset odottavat vastauksia ja ratkaisuja, ei vain tyhjiä sanoja ja poliittista pelailua. On aika Li Anderssonille ja koko hallitukselle osoittaa, että he ovat valmiita toimimaan suomalaisten etujen puolesta.