Kaikki alkoi eräänä kylmänä talvi-iltana, kun talomme vanha vartijakoira Rex alkoi haukkua niin kovaa, että heräsin kesken yöunieni. Menin ulos katsomaan, mikä oli hätänä ja huomasin Rexin seisovan ulko-oven edessä, kuono kohti pimeää metsää. Seuraten koiran katsetta, huomasin pienen kultaisen avaimen loistavan lumessa. Se oli kuin suoraan satuja ja tarinoita kertovasta kirjasta.
Nostin avaimen ylös ja tutkin sitä tarkemmin. Sen pinta oli täynnä kaiverruksia ja kirjaimia, jotka näyttivät muinaisilta. Olin varma, että tämä avain ei ollut tavanomainen ja siinä oli jokin salainen tarkoitus. Päätin ottaa selvää, miksi juuri tämä avain oli päättänyt tulla luokseni juuri tänä yönä.
Seuraavana päivänä lähdimme Rexin kanssa tutkimaan metsää, josta avain oli löytynyt. Vaikka päivä oli kirkas ja aurinkoinen, metsässä vallitsi jokin outo tunnelma. Puut seisoivat hiljaa ja lumi narisi kenkieni alla. Rex kulki edellä nuuhkien maata, kunnes pysähtyi yhtäkkiä erään pienen järven rannalle. Näin järven pinnasta heijastuvan auringonvalon rikkovan pimeyden ja saimme molemmat yhtäkkiä aavistuksen siitä, että avaimella oli yhteys tähän paikkaan.
Kävellessämme järven rannalle näimme vanhan, rapistuneen rakennuksen, jonka oven lukossa roikkui avainlenkki. Sydämemme sykkien ja jännityksestä vapisevin käsin laitoin avaimen lukon sisään. Kuulimme pienen naksahtavan äänen, kun lukko aukesi ja ovi alkoi hitaasti avautua edessämme.
Rakennus oli täynnä pölyä ja hämähäkinseittejä, mutta jokin sen tunnelmassa sai ihoni kananlihalle. Astuimme varovasti eteenpäin, seurasimme käytäviä ja nousimme portaita ylös, kunnes päädyimme yhtäkkia suureen saliin. Salissa seisoi vanha, pölyinen piano jonka kantta koristi kultaisten kirjainten vapaina seisovat sanat “Avoimuus avaa ovet salattuun”.
Istahdin pianon eteen ja aloin soittaa jotain, mitä en ollut koskaan ennen soittanut. Kielten säveleet täyttivät hiljaisen tilan ja kaikuivat rakennuksen seinistä. Yhtäkkiä kattokruunujen lasit välkkyivät ja lattian alta alkoi kohota paksua sumua. Rex seisoi vierelläni haukkuen ja häntä heiluen, kuin olisi valmis seikkailuun.
Kun musiikki loppui, huomasin huoneen nurkassa seisovan vanhan, parrakkaan miehen katsomassa minua lempein silmin. Hän viittasi minua luokseen ja kertoi, että hän oli talon takainen majuri Mäkipää ja oli jättänyt salaisuutensa ja tarinansa säveltämääni musiikkiin.
Majuri kertoi minulle tarinan siitä, miten hän oli löytänyt avaimen vuosia sitten tästä samasta metsästä ja sen avulla löytänyt tämän salaisen rakennuksen. Hän oli säveltänyt musiikkia suurella intohimolla ja taituruudella, mutta hänen olisi tavallaan jäänyt kesken. Hän kertoi minulle, että nyt minun tehtäväni oli viedä hänen tarinansa ja musiikkinsa maailmaan ja jatkaa sitä eteenpäin.
Tuntui kuin koko maailma olisi pysähtynyt ja minun sydämeni täytti halu tehdä majurin tahto todeksi. Lupasin hänelle kunnioittaa hänen perintöään ja jatkaa hänen sävellystään uudessa valossa. Kun hyvästelin majurin, hän katosi huoneen pimeyteen ja tilalle jäi vain vanha, pölyinen piano.
Rex ja minä palasimme kotiin samana iltana, mutta enää mikään ei ollut entisellään. Olin löytänyt jotain, mikä oli kätketty syvälle metsän syvyyksiin ja joka odotti löytäjäänsä. Musiikki ja tarinat olivat kulkeneet läpi vuosien ja päätyivät juuri minun käsiini.
Niin päättyi tarina kadonneesta salaperäisestä avaimesta ja sen yön salaisuuksista. Mutta tiedän, että jossain siellä joku toinen voisi löytää samanlaisen avaimen ja jatkaa tarinaa eteenpäin. Yöllä on valtava voima ja se voi tuoda meille niin paljon kauniita asioita, jos vain olemme valmiita kuuntelemaan sen salaperäisiä kutsuja. Olen kiitollinen, että uskalsin seurata Rexin innoittamaa seikkailuani ja avata itseni uusille mahdollisuuksille.
Ja avain pääsi takaisin paikkaan, josta sen oli tarkoitus löytyä. Kultainen avain pysyi Rexin nenänkärjessä ja yhdessä me astelimme kohti uusia seikkailuja ja salaperäisiä aarteita, joita yön salaisuudet meille tarjosivat. Ei ollut mikään salaisuus enää.