Syvällä metsän siimeksessä seisoo vanha talo, jonka seinät ovat nähneet vuosikymmenten aikana monenlaista. Vaikka talo on jo rapistunut ja luonto on ottanut sen valtaansa, siellä piilee yhä salaisuus, joka odottaa paljastumistaan.
Kylän asukkaat ovat aina kertoneet tarinoita talon entisistä asukkaista, jotka katosivat yhtäkkiä jäljettömiin. Kerrotaan, että talossa asui aikoinaan nuori perhe, joka oli hyvin sulkeutunut ja tuntui elävän omassa maailmassaan. Naapurit eivät nähneet heitä juuri koskaan ulkona, eivätkä saaneet koskaan kutsua heitä kylään.
Eräänä päivänä talosta kuului kova huuto, jonka jälkeen perhe ei enää koskaan näyttäytynyt ulkomaailmalle. Naapurit yrittivät kolkuttaa ovea, mutta kukaan ei vastannut. Huolestuneina he ilmoittivat asiasta poliisille, joka teki taloon kotietsinnän. Mutta perheenjäseniä ei löytynyt mistään.
Talon salaisuus alkoi kiinnostaa yhä enemmän kyläläisiä, jotka alkoivat spekuloida erilaisilla teorioilla kadonneiden perheenjäsenten kohtalosta. Jotkut uskoivat, että perhe oli paennut jonnekin kauas, kun taas toiset epäilivät, että talossa oli tapahtunut jotain pahaa.
Vuodet vierivät ja talo jätettiin oman onnensa nojaan. Metsä alkoi vallata sen yhä enemmän, ja kasvit kasvoivat vapaasti talon seinustoilla. Mutta silti kukaan ei uskaltanut mennä lähellekään taloa, sillä sen ympärillä leijui yhä mysteerin verho.
Eräänä päivänä kylän lapset päättivät rohkaista toisiaan ja mennä katsomaan taloa lähempää. He hiipivät metsän läpi varovasti ja saapuivat lopulta talon pihalle. Talon ikkunoista ei näkynyt mitään, mutta oven etupuolella oli vanha matto, jonka alla oli avain.
Lapset uskalsivat ottaa avaimen ja avata talon oven. Sisältä paljastui vanhoja huonekaluja ja pölyä, joka oli kerääntynyt vuosien varrella. Lapset kiertelivät taloa ja tutkivat jokaista nurkkaa uteliaina.
Yhtäkkiä eräs lapsista huomasi lattiarakoon pudonneen paperilapun. Hän otti sen ylös ja alkoi lukea siitä. Lapun kirjoittaja oli talon entinen asukas, joka oli kertonut omaelämäkerrallisesti perheensä tarinan. Kertomus oli surullinen, mutta samalla kaunis ja koskettava.
Perhe oli joutunut vaikeuksiin ja he olivat päättäneet lähteä kauas pois. Mutta ennen kuin he ehtivät lähteä, perheen äiti oli sairastunut vakavasti ja kuollut. Isä ei kestänyt menetystä ja menetti järkensä. Hän oli sulkeutunut taloon ja piilotellut siellä kuukausia. Lapset olivat yrittäneet auttaa isäänsä, mutta tämä oli vajonnut yhä syvemmälle epätoivoon.
Lapset lukivat tarinan hiljaa ja kyynel silmäkulmassa. He ymmärsivät, mitä talossa oli tapahtunut vuosia sitten ja miksi perhe oli halunnut pysyä erillään muista. Salaisuus oli vihdoin paljastunut, ja se oli ollut niin musertava, että se oli kaatanut koko perheen.
Lapset päättivät käydä kertomassa löytämästään kylän aikuisille. He saivat selityksen sille, miksi talossa oli aina vallinnut niin synkkä ja painostava tunnelma. Salaisuus oli nyt jaettu kaikkien kanssa, eikä se enää painanut yhtä raskaana.
Kylän asukkaat päättivät kunnostaa talon ja muuttaa sen museoksi, jossa voisi kertoa perheen tarinan ja muistella menneitä aikoja. Talosta tuli paikka, jossa voitiin käydä oppimassa menneisyydestä ja kunnioittamassa kadonneiden perheenjäsenten muistoa.
Salaisuus talossa metsän reunalla oli lopulta saanut arvoisensa lopetuksen. Se oli osa kylän historiaa ja tarina, joka säilyisi vielä pitkään asukkaiden muistoissa. Vaikka talo oli rapistunut ja nähnyt parempiakin päiviä, sen merkitys oli suuri ja se jätti jälkensä jokaiseen, joka sen tarinan kuuli.